perjantai 10. heinäkuuta 2015

#kapteenilleläpyläpy

Näin 4 päivää kotiutumisen jälkeen koen vihdoinkin toipuneeni tarpeeksi, jotta voin palata tunnelmiin vielä hetkeksi - kyseessähän on siis päiväreissu Tukholmaan, johon jo eilen viittasinkin. 

Idea lähteä laivalle juontaa juurensa abiristeilyyn. Se oli mahtava reissu, jonka päätimme lähteä uusimaan muutaman ystävän kanssa viikkoa ennen lakkiaisia. Paria viikkoa ennen risteilyä huomasimme kuitenkin varanneemme risteilyn, jonka ikäraja oli 21. Vain yksi neljän hengen seurueestamme olisi päässyt laivaan, joten vaihdoimme risteilyn viikonloppuun Tampereella. Silloin kuitenkin päätettiin, että kun ikää löytyy, niin laivalle lähdetään.

Kokoonpano muuttui matkalla hiukan, ja näin ollen minä jäin porukan nuorimmaiseksi. Vaaitut 21 ikävuotta pyörähtivät mittariin kesäkuun lopulla, ja reissu varattiinkin heti heinäkuun alkuun.


Satuimme varaamaan reissumme koko kesän ainoalle kesäiselle viikonlopulle. Laivassa se lämmitti sydäntä - tuulesta huolimatta tarkeni pukeutua hameeseen. Myönnän todenneeni muutaman kerran että hyi miten kuuma, mutta tuon kelin ottaisin takaisin milloin vain! Olkoonkin, että ajomatka Rautalammilta Helsinkiin ilmastoimattomassa autossa ei ollut reissun mukavimpia hetkiä...






Tukholman vanha kaupunki oli ihana, kuten vanhat kaupungit yleensäkin. Rakastan vanhojen, korkeiden rakennusten ympäröimiä mutkaisia mukulakivikatuja, etenkin näin auringonpaisteella. Kauneutta ♥




Vanhan kaupungin lisäksi kuusi tuntiamme Tukholmassa sisälsivät kuninkaanlinnan ihmettelyä, ahaa-elämyksiä jäätelötilauksen onnistuttua ruotsiksi, hyvää ruokaa (kekkasin muuten jälkeenpäin syöneeni kuumuuden takia lähestulkoon pelkkää salaattia. Ihme, ettei pojilta tullut mitään laihdututkettuilua!), sekä tietenkin shoppailua! Shoppailukierroksellekin lähdettiin sinänsä avoimin mielin: ainoa liike, jossa halusin käydä, oli Victoria's Secret, ja sekin vain, jos sattuisi reitillämme vastaan. Onnekseni se löytyi heti reittimme alusta. Poistuin kuitenkin liikkeestä tyhjin käsin - ei sillä, etten olisi mitään löytänyt, vaan koska totesin saavani haluamani tuotteet laivalta ilman, että minun tarvitsisi kuljettaa niitä mukanani päivää Tukholmassa. Tukholmasta mukaani lähti mukaan lopulta vain yksi paita - sekin perus musta toppi H&M:ltä, koska huomasin sotkeneeni edellisen topin aurinkorasvaan. Se siitä shoppailusta. 

Okei, ostin lopulta laivasta paitsi Victoria's Secretin Pure Daydream -vartalovoiteen, myös Saint Tropezin löysän T-paidan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein vaateostoksia laivan taxfree-myymälässä. Note to self: varaa tarpeeksi monta vaatekertaa reissuun, etenkin jos keli on lämmin.

Tukholmassa huomasin myös kielitaidon virittäytyneen ruotsin taajuuksille. Aamiaisella menin täysin jäihin yrittäessäni kertoa jollekin, etten puhu ruotsia. Onnistunut jäätelötilaus ruotsinkielellä tuntui lottovoitolta. Kävellessämme takaisin laivaan huomasin jo toistelevani ja muodostavani päässäni täysin sujuvia lauseita ruotsinkielellä. Ehkä ylioppilaskirjoituksiin lukeminen ei sittenkään mennyt täysin hukkaan?



Paluumatkalla ihastelimme Ahvenanmaan saaristoa, joimme kuohuviiniä näköalapaikoilta, kuuntelimme pianonsoittoa, ja hämmästelimme maisemia - keskellä laivaa sijaitsevasta ravintolasta meillä oli aitiopaikka seurata, kuinka toisen puolen ikkunoista katsottaessa näimme komean auringonlaskun, toiselta puolelta ei näkynyt kuin mustaa.


Kaiken kaikkiaan reissun voisi tiivistää kolmeen sanaan: kuumuus, nauru ja ruoka (ja juoma, se kuuluu ruokaan! eiku). Seuraavaa reissua odotellen!

torstai 9. heinäkuuta 2015

The only thing that stays the same is everything changes

Viimeisen viikon ajan olen ollut reissun päällä. Vaikka aikaa on kulunut vain viikko, tuntuu sen aikana tapahtuneen valtavasti.

Kuten varmasti kaikki lukiouransa hiljattain päättäneet tai heidän tuttavapiirinsä kuuluvat varmasti tietävät, korkeakouluhakujen tulokset on julkistettu. Olin valmistautunut pitämään ensivuonna Tamperetta yhtenä tukikohdistani, mutta Manse saikin vaihtua Jyväskylään. Joku ystävistä päätyi alalle, jolle en edes tiennyt hänen hakeneen. Joku sai koulupaikan suoraan kirjoitusten perusteella, joku pääsykokeilla, joku ei kummallakaan. Vaikka oma opiskelu keskittyy edelleen tuttuun ja turvalliseen Savonlinnaan, maailma tuntuu menneen hetkeksi aivan sekaisin.

Muitakin muutoksia on ilmassa. Ennen viikonloppua nauroimme makeasti leikatessamme Ollin hiuksia lyhyiksi, mutta leikkuuhetkeen mahtui myös haikeutta. Maanantaina se sitten koitti useammallekin rakkaalle ystävälle - TJ347 kunnes toisin todistetaan. Aamuja. Aamuja kaikkialla.


Omasta näkökulmastani kummallisimmalta tuntuu se, että ystävät Rautalammilta kaikkoavat. Yhtäkkiä en voikaan tupsahtaa tuttuun taloon Ollin ja Janin vieraaksi, että "moro mä tulin nyt!". Yhtäkkiä en voikaan soittaa vanhoille lukiokavereille, että käydäänkö yksillä Mortonissa sillä eihän sitäkään enää ole, vaikka se onkin jo toinen tarina. Onneksi poikkeuksiakin löytyy, mutta läheisimmät kaverit ovat löytäneet paikkansa pitkälti Jyväskylästä tai Kajaanista.

Kaiken keskellä kerkesin käymään ystävieni kanssa myös Tukholmassa. Se voi kuulostaa muiden tapahtumien rinnalla pieneltä, mutta toisaalta se tiivisti kaiken - uusi paikka, uusi valuutta, uusi kieli. Matkassa ystävät, jotka kaikki valmistautuvat syksyyn uudella paikkakunnalla, uusien opintojen ääressä. Oikeastaan tarkoitukseni oli kertoa teille juuri tuosta reissusta, mutta nyt kävi näin. Ehkä kerron siitä huomenna, kun ajatukset kirkastuvat yhdessä päivän kanssa. 


Mutta hei.
Kuten paras ystäväni Taitsi minua joskus kuvaili, olen luonteeltani kiinnipitäjä - kuuntelen samoja biisejä, haluan nauraa samoille vitseille samojen ihmisten kanssa, rakastan nostalgiaa yli kaiken. Tällä kertaa - kerrankin, vihdoinkin - muutos ei tunnu yhtään pahalta.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kuinka paljon täytän ja missä kuussa

Naisen vanheneminen kuulemma päättyy 20. ikävuoteen. Itse olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että plakkariin pyörähti 21. ikävuosi. Kolmatta vuosikymmentä - mikä kieltämättä kuulostaa hieman pelottavalta - mutta 21 kuulostaa paljon coolimmalta kuin 20. Vaikka viimevuosi olikin oikein hyvä, en oikein ikinä tykännyt olla 20. Se on liian pyöreä luku, tylsä ja särmätön.

Eilistä vietettiin pitkälti autossa istuen - laskeskelin, että matkamittariini kertyi yli 400km. Päivän vietin äidin kanssa Tampereella Ikeassa herkuttelemassa katkarapuleivillä ja lihapullilla, sekä tietysti ihastelemassa sisustusratkaisuja. Mitään varsinaista sisustuskuumetta minulla ei sillä hetkellä ollut, mutta eihän Ikeasta koskaan poistuta tyhjin käsin. Paljastan lisää sitten, kun pääseen Savonlinnaan asettelemaan ostoksiani tositoimiin!


Illaksi tulin takaisin isän luokse Jyväskylään. Ilta-ajelulla isä keksi tarjota synttäripäiväni kunniaksi skumpat ja jäätelöt. Jätskit syötiin satamassa veneitä ihastellen, ja kotona isä kävi poimimassa skumppapulloon juhannusruusun. Tämä juontaa juurensa vuoteen 1994, jolloin satuin syntymään sopivasti juhannuspäivänä.

Isä pääsi leikkimään myös sankaria. Bongatkaa alla olevasta kuvasta hämähäkki ja kuvitelkaa tilanne, kun työnnän nenäni kukkaan, ja huomaan kahdeksanjalkaisen kolmen sentin päässä kasvoistani...

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Vapaus

Käsi ylös kaikki, jotka viettivät niin hyvän juhannuksen, ettei edes paluu arkeen tunnu pahalta? Täältä nousee ainakin yksi!

Oma juhannusfiilis tuli polkaistua käyntiin jo keskiviikkona. Aloitin keskiviikkoni äidin luona Jämsästä, josta ystäväni Henri tuli enempi vähempi ex tempore noutamaan minut Rautalammille. Lopulta ilta kuljetti meidät Suonenjoelle, jossa auto vaihtui veneeseen ja matka vei Suontee-järvelle. Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät perheen kanssa veneillen. Uskokaa huviksenne, kuinka tajuton fiilis oli päästä vesille liki kymmenen vuoden tauon jälkeen! Kalastusreissun kruunasivat makkaranpaisto, kaarnavenekilpailut ja jumalainen auringonlasku pienellä saarella.

Toki haavereiltakaan ei vältytty. Laastarin ja paperin puutteessa pieni haava saatiin paikattua kuukautissiteellä ja kuminauhalla. Poikia nauratti: "Toi on kyllä amispatenttien amispatentti! Kyllä sä Emma jotain oot meiltä oppinu!"


Torstai vietettiin lähinnä herkkujen ja CSI:n neljännen tuotantokauden parissa, ja juhannus jatkui perjantaina Kerkonkoskella mökkeillen. Suunnitelmani oli ottaa iso kasa valokuvia, joita olisi sitten hyvä fiilistellä myöhemmin. Totuus oli kuitenkin hiukan toinen: Heti kokon sytyttämisen jälkeen puhelimesta loppui akku, ja puhelinraukka unohtui auttamattomasti taskunpohjalle lojumaan.
Seuraavat 16 tuntia vietin onnellisessa some-pimennossa paljusta, saunasta, ystävistä ja ruuasta nauttien. Voi sitä vapauden tunnetta.


Vaikka akku (niin oma kuin puhelimen) tuli ladattua lauantaina, vapaudentunne sai yhä jatkua: Vaikka luokittelen itseni hieman kontrollifriikiksi, oli mahtava tunne pakata reppuun uikkarit, pyyhe, hammasharja ja pari olutta ja miettiä, että mitäs sitten tehdään? Lopulta tie vei ystävän luoke saunan ja änärin pariin. Jossain vaiheessa makasin sohvalla saunanraikkaana, lämpöisen viltin alla, lasi vaaleanpunaista skumppaa kädessäni rakkaiden ihmisten pelatessa pleikkaria vieressäni. Life goals. Sillä hetkellä olin onnellinen.

Viikonloppu huipentui sunnuntaihin, joka vietettiin niin ikään ystävien luona. Ensimmäinen kunnollinen kesäpäivä, lämmin auringonpaiste, sauna, muutama omalta osaltani toivoton erä mölkkyä, herkullista kotiruokaa, jäätelötuutit ja standup-videoita Youtubesta. Punapäisyydelleni uskollisena hankin rusketusraitojen sijasta myös kesän ensimmäiset paloraidat.


Mitä muuta juhannukselta voi toivoa?

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pojat laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan

Olenko ainoa, joka edelleen odottaa kesän alkamista? Huonot kelit ovat taanneet sen, että koen jumiutuneeni johonkin kevään ja kesän välitilaan. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että eletään jo juhannusviikkoa! Odottelu on johtanut tekemättömyyteen, ja tekemättömyys puolestaan postailemattomuuteen (onpa hienoja sanoja...). Siksi Katan minulle nakkaama haaste tulikin hyvään väliin: hieman aktiivisuutta tänne bloginkin puolelle.

Ideana on vastata haastajan kysymyksiin, ja keksiä itse 11 kysymystä uusille haastettaville.


1. Mikä oli lapsena sun haaveammatti?
Olen onnellinen voidessani vastata tähän, että opettaja - minkä pitäisi neljän vuoden kuluttua olla haaveen sijaan ihan oikea ammatti. Jossain vaiheessa haaveilin myös eläinlääkärin urasta (kuten varmaan kaikki pienet tytöt), mutta se unelma kaatui viimeistään lukiossa pitkään matematiikkaan.

2. Jos olisit päivän vastakkaista sukupuolta, mitä tekisit?
Jos lähtökohta on se, että jo yläkoulussa kutsuttiin "Emmaa ja muita poikia" ja suosikkijuttuihin kuuluu edelleen esimerkiksi autoilu poikien kanssa, niin tuskin mitään ihmeellistä. Harrastaisin seksiä ehkä? :D

3. Mitä mieltä olet omista elämäntavoistasi?
Tämänkin kysymyksen kohdalla olen onnellinen, kun voin vastata olevani tyytyväinen! Terveelliset elämäntavat olivat minulle pitkään kompastuskivi, mutta vihdoin ja viimein ne alkavat olla reilassa. Tietenkin parantamisen varaa olisi aina, mutta perusta alkaa olla luja.

Mun kesäkuu pyörähti käyntiin varhaisjakelijan vänskärinä

4. Mikä on yksi ruoka-aine, josta et suostuisi luopumaan?
 Jäätelö.

5. Mitä voisit tehdä elämässäsi paremmin?
Tällä nimenomaisella hetkellä kaipaan aktiivisuutta. Rentoilu on ihanaa, mutta kesä tuntuu kuluvan liian nopeasti - nyt pitäisi jo tehdä jotakin repäisevää.

6. Haluaisitko ystävänpäivänä kimpun ruusuja vai suklaarasian? Miksi? 
Ehkä ruusuja, koska en koskaan ole saanut sellaisia, suklaata kylläkin. Sitä paitsi ystävänpäivän kohdalla joulusta on aikaa vasta puolitoista kuukautta, jolloin on kuitenkin vetänyt suklaaöverit.

Aksun kanssa maalla ♥

7. Jos saisit tuhlata nyt 1000€, mihin sen käyttäisit?
Vuokranmaksuun :'D. Jos tällaisia pakollisia menoja ei lasketa niin ostaisin varmaan Guessin laukun ja rannekellon. Loppurahalla vuokraisin mökin jostain päin Suomea, pakkaisin kimpsut ja kampsut ja kaverit matkaan ja suuntaisin lomalle.

8. Mitä haluaisit harrastaa, mutta jostain syystä et harrasta?
Tanssia, yksin tai parin kanssa. Onhan minulla toki tankotanssi, mutta tässä vaiheessa laji on vielä enemmänkin tekniikoiden ja yksittäisten liikkeiden harjoittelua kuin varsinaista tanssimista.

9. Mitkä asiat saavat sut suuttumaan?
Se, että sovitusta ei pidetä kiinni. Miten vaikeaa on tajuta, että oma sooloilu vaikuttaa myös kaikkien muiden suunnitelmiin, yleensä erittäin negatiivisesti? Samaan kategoriaan menee myös myöhästely. Minkä takia luvataan olla paikalla tiettyyn aikaan, jos siitä on kerran mahdoton pitää kiinni? (Verenpaine nousee kun edes kirjoitan tästä :D Aihe, josta voisin saarnata tuntitolkulla)

Käytiin Ollin kanssa keskiaikamarkkinoilla

10. Ketä ihailet? Miksi?
Tähän on ehkä pakko antaa niinkin klisee vastaus, kun oma äiti. Äidillä on käytännöllistä järkeä vaikka muille jakaa, äiti tekee järkevimmät suunnitelmat ja jakaa parhaat neuvot kun itsellä menee sormi suuhun. Ollessani nuorempi olimme tämän tästä napit vastakkain, mutta nyt myöhemmin ajateltuna äiti on sellainen äiti, jollainen haluan itsekin omille lapsilleni joskus tulevaisuudessa olla.

Ja jottei minulle jäisi huono omatunto, haluan nostaa esille myös isän. Arvomaailmamme isän kanssa on lähestulkoon identtinen, joten hyviä keskusteluja syntyy tuon tuosta. Työntekijänä isä on minulle ehdoton esikuva - käytännöllinen ja järkevä.

11. Mistä pienestä arjen ilosta nautit? 
Tästä listasta tulisi loputon, mutta jos yksi pitää mainita, niin hyvä tuoksu - lähti se sitten sateen jälkeisestä kesäilmasta, hyvästä ruuasta tai rakkaasta ihmisestä.



Seuraavat kysymykset ovat
  1. Viimeisin asia, joka sai sinut nauramaan?
  2. Mitä odotat eniten tässä kesässä?
  3. Mikä on sinulle omassa ulkonäössäsi tärkeintä?
  4.  Mitä pelkäsit pienenä?
  5. Kuinka saat negatiiviset tunteet purettua?
  6. Paras saamasi neuvo ja keneltä sen sait?
  7. Mikä sinua motivoi?
  8. Mistä biisistä saat voimaa huonolla hetkellä?
  9. Mitä on tämän päivän to-do listalla?
  10. Mitä kadut?
  11.  Luettele ainakin viisi asiaa, jotka tekevät elämästäsi ihanaa

Ja seuraavaksi haasteen saavat
 

perjantai 29. toukokuuta 2015

Goals are dreams with deadlines

Aloitin lenkkeilyharrastuksen ensimmäisen kerran abivuonna, kevättalvella 2013. Minulla ei ollut pienintäkään hajua siitä, kuinka treenaisin fiksusti tai kehittyisin. Päivää ennen omia lakkiaisiani juoksin puolitoista kilometriä, ja olin onnesta soikea. Hehkutukseni sai todennäköisesti useita huvittuneita katseita, vaikka olinkin liian tohkeissani huomaamaan niitä. Ylioppilaslahjaksi sain sykemittarin. Haaveeni oli, että kesän lopussa juoksisin Rautalammilla 4,7km pituisen Korholan lenkin. Kuuman kesän myötä lenkkeily kuitenkin jäi.

Yritin satunnaisesti jatkaa harrastusta muutettuani Kuopioon. Aloitin useampaan otteeseen hyväksi kehutun juoksuohjelman, joka jäi kuitenkin aina kesken. Lopulta taisin hyväksyä sen, että juokseminen ei ole minun juttuni, että en yksinkertaisesti pidä siitä. Viime kesänä en tainnut ottaa ainoatakaan juoksuaskelta.

Savonlinnaan muutettuani tilanne alkoi hiljalleen muuttua. Uusi kaupunki kauniine maisemineen sai minut taas liikkeelle. Kävin juoksemassa muutaman kerran, mutta lenkkien tempo vaihtui nopeasti kävelyksi tai pyöräilyksi. Talvella aloin kuitenkin käymään salilla, ja liikunta muuttui ylimääräisestä hikoilusta osaksi arkea. Keväällä aurinko alkoi taas näyttäytyä ja tiet sulivat, mikä veti pois sisätiloista. Silloin lähdin taas lenkille. Aloitin juoksuohjelman viimeisen kerran, ja pääsinkin kolmanteen viikkoon asti. Flunssa kuitenkin kaatoi minut sänkyyn, ja juoksuohjelma jäi taas kerran kesken. Tämän viimeisimmän treeniohjelman aikana opin kuitenkin jotain tärkeää: Olen aina juossut liian lujaa. Kun askel rauhoittui, alkoi juoksu maistua muultakin kuin vereltä, hieltä ja kyyneliltä. Olin tuolloin Jyväskylässä, ja Savonlinnaan palatessani huomasin unohtaneeni sykemittarin matkasta. En oikein osannut lähteä liikkeelle ilman sitä.

Jossain vaiheessa huhtikuuta keho alkoi kuitenkin tuntua tukkoiselta, joten lähdin liikkeelle ilman sykemittarin tukea ja turvaa. Siitä asti juoksu on säilynyt osana viikkorutiineja. Tuolla ensimmäisellä lenkillä juoksin putkeen 1,5km ja hieman päälle, seuraavalla jo 3km ja risat. Silloin päätin, että kesään mennessä menee 5km. Ilman juoksuohjelmia, ilman sykemittareita. Tahdonvoimalla.

Ja tänäänhän se sieltä tuli, viisi juostua kilometriä!
Tavoite, jonka asetin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten.
Saa onnitella.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Tarinoita syömisestä

Oikein syöminen on ollut minulle vaikea asia koko elämäni. Alakouluiässäni söimme kotona vain yhden lämpimän aterian päivässä, sillä iltaruoka ei maistunut. Lisäksi olen aina ollut perso makean perään. Nämä kaksi ovat luoneet pettämättömän yhdistelmän - nimenomaan siinä pahassa.

Muuttaessani omilleni 16-vuotiaana vihasin ruuanlaittoa, sillä olin huono siinä. Näin jälkikäteen arvostan suuresti lukiossa tarjoiltavaa ilmaista kouluruokaa: Se todennäköisesti piti minut hengissä, tai ainakin ihmisen muotoisena. Illat elinkin sitten lähinnä leivällä - ja herkuilla. Käännekohta tässä tapahtui vasta abivuoden keväällä avoliiton myötä - ruokaa oli pakko tehdä, kun toinenkin osapuoli sitä vaati. Seuraavana syksynä muutin kuitenkin taas omilleni opiskelun perässä. Kun minulla meni hyvin, jaksoin tehdä iltaruuan. Kun vaikeat ajat koittivat ja maailma kaatui päälle, elin suklaalla.

Täytettyjä avokadoja

Suhteeni ruokaan on aina ollut kieroutunut. Kun oma peilikuva lakkasi miellyttämästä joskus lukioiässä, aloin kokea huonoa omaatuntoa syömisestä. Tästä seurasi tietenkin aterioiden skippaamista. Keho ei kuitenkaan toimi ilman polttoainetta, ja niinpä elimistö alkoi sitä vaatia. En kuitenkaan kokenut suoranaista nälkää, vaan nimenomaan makeannälkää. Lopputuloksena ostin kaupasta sen karkki- tai sipsipussin tai litran jäätelöä. Syystä tai toisesta herkuttelu ei vaivannut omaatuntoa. Pahimmillaan tilanne siis kärjistyi siihen, että elin käytännössä pelkällä jäätelöllä.

Lukion jälkeen tilanne on parantunut. Etenkin viimevuonna asuessani Kuopiossa repsahduksia tuli masennuksen ja herkkujen lohduttavan vaikutuksen seurauksena, mutta pääsääntöisesti tein itselleni sen iltaruuan. Muuttaessani Savonlinnaan tein päätöksen, johon olin pyrkinyt alkuaikoina myös Kuopiossa: herkkuja vain viikonloppuisin. Syksyllä se onnistui hyvin, talvella heikommin. Keväällä, etenkin vapun jälkeen, tilanne alkoi kuitenkin pysyä lapasessa.

Täytettyjä tomaatteja

Ja nyt vihdoin voin ylpeänä kertoa: Olen tyytyväinen omaan syömiseeni! Syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kolmen tunnin välein. Herkut on sallittu viikonloppuisin, ehkä erikoistilanteissa myös muulloin. Niitä ei ole kuitenkaan tehnyt edes mieli. Vihdoinkin, vihdoinkin, olen syömisen suhteen siinä pisteessä, jota olen tavoitellut vuosia. Ja voin kertoa, ettei fiilis voisi olla yhtään parempi!