Näin ennen kuukauden vaihtumista ja vappuhulinoita on hyvä palata vielä hetkeksi viime viikonlopun tunnelmiin. Ja ei, en puhu nyt Bloggers' Inspiration Daysta, vaan hieman maanläheisemmin Kuopiossa järjestetyistä Erätaika 2015 messuista. Itse seisoin perjantaista sunnuntaihin tiskin takana jakamassa ilmisia koiranruokanäytteitä.
Monien korviin erämessut kuulostavat varmasti hyvinkin tylsältä tapahtumalta - eivät ainakaan miltään blogigaaloihin verrattuna. Kolmien messujen kokemuksella voin kertoa, että sitä ne eivät ole. Tietenkin välillä tulee hetkiä, jolloin samojen litanioiden ja mainospuheiden latelu kyllästyttää, naama tuntuu kramppaavan liiasta hymyilystä ja keitettyjen spagettien uskoisi kantavan paremmin kuin jalat. Hyviä hetkiä on kuitenkin paljon enemmän.
Yöt hotellissa ja päivät ständin takana eivät tosiaankaan ole minulle tavallista elämää, joten työsuhteesta huolimatta messut ovat irtiotto tavallisesta elämästä. Viime kesän erämessut Riihimäellä ja viikonlopun messut Kuopiossa ovat opettaneet minulle valtavasti - ennenkaikkea itsestäni. Lisäksi rakastan ihmisten tapaamista. Välillä tulee tylyjä kommentteja, välillä rakkaudentunnustuksia. Tutustuu uusiin ihmisiin, ja vanhojen tuttujen kohtaaminen tuntuu luksukselta. Jos oman työpisteen takaa kerkeää hetkeksi livahtamaan, on messuilla valtavasti näkemistä. Ja syömistä.
Päällimmäinen syy lähteä tällä kertaa mukaan oli kuitenkin kohdekaupunki. Kuopio. Rakas Kuopio. En ole käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen kun muutin sieltä viime kesänä pois. Alkujaan inhosin asua siellä, mutta aloin pitämään kaupungista sitä enemmän, mitä lähempänä muuttopäivä oli. Lopulta minun oli myönnettävä, että osa sydämestäni jäi todellakin sinne. Ja hei, minä olin ständillämme ainoa, joka voi hyvällä omalla tunnolla väittää itseään savolaiseksi! Minut taidettiinkin palkata mukaan tulkiksi.
Veri vetää takas aina minut Kuopioon ♫
