Black Friday

Aluksi täytyy vähän hehkuttaa. Olen todella innoissani ja ehkä vähän ylpeäkin siitä, että bloggaamisesta on taas tullut osa arkea. En tiedä, kuinka kauan tämä vaihe kestää, mutta nautitaan siitä nyt. Olen kirjoitellut ahkerasti, ja postausideoita on ylhäällä vaikka kuinka paljon. Pyrin aina kirjoittamaan siitä ajankohtaisimmasta aiheesta, joten postauksia ei ole toteutettu ideointijärjestyksessä. Nyt kuitenkin, kuten otsikostakin joku nokkela voi päätellä, on vuorossa Black Friday-postaus. Kehtaan kirjoittaa sen vielä, kun itse päivästä on alle viikko aikaa.

Black Friday ei ole ikinä ennen ollut minulle mikään The Shoppailupäivä. Tänä vuonna toinen osapuoli taisi saada innostuksen tarttumaan minuunkin, ja kun auto oli käytössä, niin mikäpä oli kaupoille lähtiessä. Perjantainen ostoskierros oli siitä erityinen, että yhtäkään vaatetta ei tullut ostettua. Mutta mitä minä sitten ostin?

Lopullinen syy, miksi lähdin kiertämään kauppoja Black Fridaynä, löytyy kuvasta. Muutosta saakka haaveissani on siintänyt sirompi sohvapöytä, edellisen IKEAn mustanruskean Lackin tilalle. Se on toki klassinen ja ajaton, mutta yhdistettynä muihin huonekaluihin, hieman liian kantikas ja jykevä. En etsiskellyt uutta sohvapöytää erityisen aktiivisesti, kunhan silloin tällöin silmäilin huonekaluliikkeiden tuotekuvastoja läpi. Muutama viikko sitten kävimme Sotkassa ikkunaostoksilla, ja silloin iskin silmäni tähän yksilöön. Erityisesti kolmion muoto kolahti, ja se istuu mielestäni täydellisesti divaanisohvan pariksi. Väriä arvoimme pitkään: valkoinen, musta, vai valkoinen puunvärisillä jaloilla? Olisin tykännyt erivärisistä jaloista, mutta sävy oli lattiaan nähden aivan väärä. Valkoinen taas tuntui mustaa raikkaammalta vaihtoehdolta. Harkitsin (ja osittain harkitsen edelleen) myös pöydän jalkojen maalaamista mustaksi, tai mahdollisesti lattiaan sointuvaksi. Toisaalta oma silmä on nyt alkanut tottumaan kokovalkoiseenkin pöytään. Mitä te tekisitte? 

Palokan kotikeskuksesta tarttui mukaan muutakin. Olemme haaveilleet pitkään kenkätelineistä eteisen ja makuuhuoneen henkarikaappeihin, ja Black Friday tarjosi ratkaisun myös tähän tarpeeseen. Nappasimme nimittäin Jyskistä mukaan kaksi valkoista kenkätelinettä. Ihanaa mikä järjestys kaapeissa vallitsee entiseen verrattuna!

Kärkkäiseltä mukaan lähti Blokus-lautapeli, jota olen halunnut pitkään. En ole koskaan pelannut tätä, mutta voiko peli olla huono jos se sisältää geometrisiä ja kiiltäviä palasia?? Ehkä pääsen testaamaan sitä viikonloppuna seuraavien pikkujoulujen merkeissä...

Suunnistin kauppakeskus Sepän Glitteriin oikeastaan ihan toisen ostoksen perässä, jonka haluan esitellä myöhemmin aivan omana postauksenaan. Samalla mukaan kuitenkin tarttui enempi vähempi heräteostoksena joulukuusikorvikset. En valitettavasti omista sellaista ihanan kamalaa poro/joulupukki/lumiukkoneuletta, jota pidetään hyvän mielen pikkujouluissa. Ajattelin, että nämä saavat nyt tähän hätään kelvata. Koska onhan nämä nyt ihanat!

Liikkeistä minulle uusi tuttavuus oli niin ikään Sepässä sijaitseva Ruohonjuuri. Ekologiset arvot ovat tämän vuoden aikana saaneet yhä enemmän jalansijaa omissa valinnoissani (kuulostaapa uskottavalta mainita tämä ostospostauksessa). Bee's Wrap on siis ekologisempi vaihtoehto muovikelmulle. Näin siitä viime keväänä tuote-esittelvideon facebookissa, ja idea onnistui vakuuttamaan minut. Perjantai oli oiva aika  käydä hakemassa tämä testiin, ja ainakin alku on vaikuttanut lupaavalta. Jäämme seuraamaan...

Edellisten lisäksi ostin jouluteemaan liittyen tonttulakin ja jouluisen Love Actually -leffan. Suunnitelmissa onkin pitää leffailta glögimukin ja tonttulakin kera heti kun opiskelukiireet alkavat helpottaa. Onneksi siihen ei mene enää kauaa ♥

Luminous Finland 100 Olavinlinnan valoteos + Pako linnasta

Eilen oli viimeinen kerta kun kävin Savonlinnassa tämän vuoden puolella, ja samalla ensimmäinen kerta kun reissu kesti yön yli. Yökyläily johtui osittain tämän päivän graduseminaarista, mutta ennen kaikkea eilisiltaisesta visiitistä Olavinlinnaan.

Luminous on valotaidekokonaisuus, joka toteutetaan ympäri Suomea itsenäisyyden juhlavuoden hengessä. Teoksista vastaa valotaiteilija Kari Kola. Eilen valotaide löysi tiensä Savonlinnaan, ja puki sekä Olavinlinnan että Tallisaaren sinivalkoisiin väreihin. Valotaideteos oli houkutellut ihastelijoita paikalle sankoin joukoin. Olinkin lähestulkoon vaikuttuneempi väkimäärästä kuin valoista, vaikka valot olivat henkeäsalpaavat.

Alkuperäinen syy, miksi suunnistimme kohti Olavinlinnaa, löytyi kuitenkin linnan sisältä. Linnaan oli nimittäin järjestetty escape room/way out -tyyppinen tapahtuma, jossa tarkoituksena oli paeta linnasta Matti Pentinpojan vihjeitä ja ohjeita noudattaen. Aikaa pakenemiseen oli kaksi tuntia, joiden aikana linnaa koluttiin aina kellarista kellotornin huipulle saakka lisävihjeitä, yksityiskohtia ja lahjuksia etsien. Ennen lähtöä en ollut erityisen innoisstani - takana oleva pitkä päivä oli vaatinut veronsa ja olisin melkein mieluummin jäänyt sohvalle katsomaan telkkaria. Tehtävät veivät kuitenkin mennessään, ja jossain vaiheessa huomasin uppoutuneeni täysin 1800-luvun Olavinlinnasta pakenemiseen. Kouluhommat unohtuivat takuuvarmasti paremmin kuin telkkarin äärellä!

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt pakohuoneissa (saati sitten linnoissa), ja kokemus oli todella positiivinen. Linna oli täynnä näyttelijöitä, jotka eläytyivät rooleihinsa vankeina ja kamarineiteinä aina pukeutumista myöten. Tehtävät vaihtelivat, ja (vastoin ennakkokäsitystäni) niissä tarvittiin matemaattisen päättelyn lisäksi niin kartanlukutaitoa kuin vakaata kättäkin. Jokainen jäsen tiimissämme pääsi loistamaan jossain kohtaa. Minä varmaan lähinnä huonon kauhuleffan tähtenä, kun katosta tipahti lukki lukemani kartan päälle...

Ehkä parasta oli linnan koluaminen lattiasta kattoon. Olen aiemmin käynyt Olavinlinnassa kolmesti, kaikilla kerroilla linnanjuhlissa. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että linna on muuten aika paljon suurempi kuin miltä tanssiaissalin ja ravintolan perusteella vaikuttaa. Samalla sai myös hyvän treenin. Olavinlinnassa on nimittäin jyrkkiä ja korkeita portaita. Paljon.

Kaiken kaikkiaan ilta oli loistava (kirjaimellisesti, hehe) ja totean ykskantaan, että kannatti lähteä. Ehkä uskaltaudun pakohuoneisiin myös jatkossa. Tosin ilman hämähäkkejä, kiitos.
 

PS. Seuraavan kännykän vaatimuslistalla voisi olla parempi kamera :D

Pikkujouluja

Tämän vuoden ensimmäiset pikkujoulut olivat yksi syksyn odotetuimmista tapahtumista, ja niitä vietettiin pidemmän kaavan mukaan, lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään saakka. Reiluun vuorokauteen saatiin mahtumaan niin ravintolaillallista, saunailtaa, perinteistä nyyttärimättömeininkiä, kahvihetkeä, joululauluja, tietokilpailuja kuin pyjamabileitäkin. Kyseessä oli tietysti Savonlinnatyttöjen visiitti Jyväskylään.

Opiskelukavereiden merkitys on korostunut sitä enemmän, mitä pidemmälle opinnoisa ollaan tultu. Opintojen alussa olimme tekemisissä päivittäin. Olemme käyneet kursseja hieman eri tahtiin ja  läsnäoloa on muutenkin jäljellä enää vähän, minkä lisäksi eri sivuaineet hajauttavat tiivistä porukkaa entisestään. Ja tietysti se, että eräs ystävistä vaihtoi maisterihaussa koko yliopistoa. Tapaamiset - etenkään koko porukalla - ovat siis nykyään hyvin harvinaista herkkua. Kun muistelee edellisten vuosien aikataulusäätöä ja kalentereiden synkkaamista, oli suorastaan uskomatonta että ensimmäinen ehdotettu päivämäärä sopi kaikille.

Pikkujoulujen yksityiskohtien kuvaaminen tässä yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista (kuulosti muuten ihan tenttikirjalauseelta, olenkohan lukenut liikaa?) vaan annan kuvien puhua puolestaan.

Joulustressi

Olen aina ajatellut joulustressin liittyvän jouluvalmisteluihin. Siihen, kuinka on niin valtavasti tekemistä ennen joulua. Pitäisi tehdä joulukortit, siivota, hakea kuusi, laittaa ruokaa, ostaa lahjat, siivota uudelleen ja muistaa myös pyyhkiä se kattilakaappi. Mahdollisesti myös stressiä rahanmenosta. Tiivistettynä kuitenkin olen aina mieltänyt joulustressin liittyvän ulkoisiin puitteisiin.

En ole ikinä ollut joulustressaaja. Tämä toki voi johtua myös siitä, että en ole koskaan ollut päävastuussa esimerkiksi jouluaterian valmistamisesta. Tänään kuitenkin huomasin ensimmäisen kerran kysyvän hiljaa itseltäni, että miksi pitää olla joku joulu?

Minun stressini liittyy nimittäin siihen, missä joulun viettäisin. Minulla ei todennäköisesti koskaan ole ollut kahta samanlaista joulua - jo pienenä jouluja vietettiin molemmissa mummoloissa, toisinaan muiden sukulaisten luona, toisinaan joku sukulaisista tuli meille. Repertuaari laajeni entisestään, kun vanhempani erosivat reilu 10 vuotta sitten. Lapsena joulunviettopaikkaa ei kuitenkaan tarvinnut murehtia, kun meni kiltisti sinne minne muutkin. 

Viime joulun vietimme Jeren kotona, joten tänä vuonna olisi loogisesti vuoro olla minun sukulaisteni kanssa. Yhtäkkiä en haluakaan tehdä valintaa siitä, vietänkö joulun äidin suvun vai isän suvun kanssa (meillä ei siis ole ollut mitään perinteistä vuorovuosijärjestelmää). Molemmat ovat äärettömän rakkaita, ja molempiin joulunviettotapoihin liittyy omat hyvät ja huonot puolensa. Tuntuu pahalta, että tekee mitä tahansa, tuottaa aina pettymyksen jollekin. 

Paljonkohan maksaisi menolippu vaikka Thaimaahan?

Isolla kirkolla

Bloggaajilla on tapana kertoa reissuistaan, joten minäkin aion nyt tehdä niin (asiaan voi vaikuttaa myös se, että toinen vaihtoehto olisi katsoa videoluentoa kvantitatiivisesta tutkimuksesta...). Edeltävä viikonloppu kului nimittäin pääkaupunkiseudulla, Vantaalla ja Helsingissä. Nyt kun reissua on ehtinyt sulattelemaan vajaan viikon verran, on noihin fiiliksiin hyvä palata. Eli mitä reissusta sitten jäi käteen?



Suunnittelimme alkusyksystä tekevämme kylpyläloman johonkin Suomen kolkkaan, ja lopulta päädyimme varaamaan huoneen Vantaalta, viihdekeskus Flamingosta. Kylpylän hintaa ei tosin silloin huomattu tarkistaa. Kuten arvata saattaa, pääkaupunkiseudun hinnat järkyttivät ja kylpylä jäi kokeilematta. Mutta keksittiinhän tuota tekemistä muutenkin. Ravintolatarjonta oli kattava, ostoskeskus Jumbo käytännössä saman katon alla, hohtogolf hauskaa ja kulkuyhteys Helsinkiin erittäin hyvä.

Juuri kulkuyhteydet jäivätkin erityisesti mieleen. Olen käyttänyt paikallisliikennettä kiitettävissä määrin Jyväskylässä, Tampereella ja Savonlinnassa, joten koen osaavani liikkua paikallisilla ja lukea esimerkiksi aikatauluja (uskokaa tai älkää, tämäkään ei muuten ole mikään itsestäänselvyys!). Pääkaupunkiseudun paikallisliikenteestä erikoisen teki kuitenkin se, että niitä aikatauluja ei tarvinnut lukea. Marssit vain pysäkille tai asemalle, ja bussi/juna/ratikka tuli seuraavan 10 minuutin sisällä. Toista on esimerkiksi Jyväskylässä, jossa linkistä myöhästyttyäsi voit palata kotiin juomaan kupposen teetä ja yrittää tunnin päästä uudelleen. Lisäksi suuret numeromäärät järkyttivät - matkustimme paljon bussilla 615, kun taas kotiseudulla bussien numerot taitavat loppua yhteyteen 43. Myös laitureita oli valtavasti. Pari kertaa tuli tuijotettua reittiopasta epäuskoisena, kun se käski suunnistaa laiturille 17. Miten laitureita voi olla 17? Mitä tapahtui tutulle ja turvalliselle viidelle?

Tämä oli laskujeni mukaan neljäs kerta, kun minulla on ollut mahdollisuus liikkua Helsingissä vapaasti, ja edellisilläkin kerroilla mahdollisuus on rajoittunut esimerkiksi tunnin vapaa-aikaan kaupungilla ennen paluukyydin lähtemistä tai läpikulkumatkaan keskustasta festarialueelle. Kyllä kanssaihmisillä oli hauskaa, kun minä en olisi osannut suunnistaa edes Kampista rautatieasemalle.

Eli vastauksena kysymykseen, "mitä reissusta sitten jäi käteen?", vastaisin, että perspektiiviä. Jonkinlainen käsitys siitä, miten esimerkiksi Helsingin ja Jyväskylän kokoluokka ja ne kulkuyhteydet eroavat toisistaan. Harmaa (mutta parempi kuin entinen olematon) käsitys keskustan kartasta. Jonkinlainen varmuus siitä, että pärjään kyllä vieraassakin kaupungissa, vaikka se olisi kotikaupunkia huomattavasti suurempi. Varmuus siitä, että pienempi kaupunki on kuitenkin se minun juttuni. Sekä uudet kengät, Zaran neule ja kaksi uutta glögimukia joita ei Jyväskylästä enää löytynyt!

Samana viikonloppuna auennutta länsimetroa ei sentään uskallettu käydä testaamassa. Tiedä mihin oltaisiin jouduttu.

Okei myönnetään. Oon umpisurkea kirjoittamaan näitä "must"-postauksia :D

47 yötä jouluun on

Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka nopeasti aika on tänä vuonna kulunut. Että hämmästyn aina siitä, kuinka pitkällä syksyssä ollaan jo menossa. Nyt jokin on kuitenkin kierähtänyt nurin niskoin - olen jo aikaani edellä.

Kuten monesti aiemminkin olen todennut, minulla on aina ollut periaate, että joulua aletaan hössöttää vasta joulukuussa. Sitten tuli vuosi 2017. Lokakuun puoilvälin tienoilla aloin jo kierrellä kauppoja oikeanlaisten jouluvalojen toivossa (ne ovat kausivaloja, selitin itselleni). Lokakuun lopussa löysin itseni ihailemasta joulukoristeita (katselen vain joulukuun varalle). Marraskuun alussa joimme ensimmäiset glögit kynttilöiden valossa (ihan vain flunssan takia), pystytimme äidin kanssa joulukorttitalkoot (koska äiti ehdotti, enhän voinut kieltäytyäkään) ja kiertelin markettien leluosastoja katsellen kummilapsille sopivia lahjoja, ja ehkä myös muutamaa kivaa lautapeliä itselle lahjaksi (mutta vain hintavertailun vuoksi).

Onneksi edes pikkujouluja saa suunnitella ilman että kokee olevansa liian aikaisessa.

Pakko kai se on myöntää, että tänä vuonna kaikilla periaatteilla on heitetty sitä kuuluisaa vesilintua. Lintuparka.