Goals are dreams with deadlines

Aloitin lenkkeilyharrastuksen ensimmäisen kerran abivuonna, kevättalvella 2013. Minulla ei ollut pienintäkään hajua siitä, kuinka treenaisin fiksusti tai kehittyisin. Päivää ennen omia lakkiaisiani juoksin puolitoista kilometriä, ja olin onnesta soikea. Hehkutukseni sai todennäköisesti useita huvittuneita katseita, vaikka olinkin liian tohkeissani huomaamaan niitä. Ylioppilaslahjaksi sain sykemittarin. Haaveeni oli, että kesän lopussa juoksisin Rautalammilla 4,7km pituisen Korholan lenkin. Kuuman kesän myötä lenkkeily kuitenkin jäi.

Yritin satunnaisesti jatkaa harrastusta muutettuani Kuopioon. Aloitin useampaan otteeseen hyväksi kehutun juoksuohjelman, joka jäi kuitenkin aina kesken. Lopulta taisin hyväksyä sen, että juokseminen ei ole minun juttuni, että en yksinkertaisesti pidä siitä. Viime kesänä en tainnut ottaa ainoatakaan juoksuaskelta.

Savonlinnaan muutettuani tilanne alkoi hiljalleen muuttua. Uusi kaupunki kauniine maisemineen sai minut taas liikkeelle. Kävin juoksemassa muutaman kerran, mutta lenkkien tempo vaihtui nopeasti kävelyksi tai pyöräilyksi. Talvella aloin kuitenkin käymään salilla, ja liikunta muuttui ylimääräisestä hikoilusta osaksi arkea. Keväällä aurinko alkoi taas näyttäytyä ja tiet sulivat, mikä veti pois sisätiloista. Silloin lähdin taas lenkille. Aloitin juoksuohjelman viimeisen kerran, ja pääsinkin kolmanteen viikkoon asti. Flunssa kuitenkin kaatoi minut sänkyyn, ja juoksuohjelma jäi taas kerran kesken. Tämän viimeisimmän treeniohjelman aikana opin kuitenkin jotain tärkeää: Olen aina juossut liian lujaa. Kun askel rauhoittui, alkoi juoksu maistua muultakin kuin vereltä, hieltä ja kyyneliltä. Olin tuolloin Jyväskylässä, ja Savonlinnaan palatessani huomasin unohtaneeni sykemittarin matkasta. En oikein osannut lähteä liikkeelle ilman sitä.

Jossain vaiheessa huhtikuuta keho alkoi kuitenkin tuntua tukkoiselta, joten lähdin liikkeelle ilman sykemittarin tukea ja turvaa. Siitä asti juoksu on säilynyt osana viikkorutiineja. Tuolla ensimmäisellä lenkillä juoksin putkeen 1,5km ja hieman päälle, seuraavalla jo 3km ja risat. Silloin päätin, että kesään mennessä menee 5km. Ilman juoksuohjelmia, ilman sykemittareita. Tahdonvoimalla.

Ja tänäänhän se sieltä tuli, viisi juostua kilometriä!

Tavoite, jonka asetin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten.
Saa onnitella.

Tarinoita syömisestä

Oikein syöminen on ollut minulle vaikea asia koko elämäni. Alakouluiässäni söimme kotona vain yhden lämpimän aterian päivässä, sillä iltaruoka ei maistunut. Lisäksi olen aina ollut perso makean perään. Nämä kaksi ovat luoneet pettämättömän yhdistelmän - nimenomaan siinä pahassa.

Muuttaessani omilleni 16-vuotiaana vihasin ruuanlaittoa, sillä olin huono siinä. Näin jälkikäteen arvostan suuresti lukiossa tarjoiltavaa ilmaista kouluruokaa: Se todennäköisesti piti minut hengissä, tai ainakin ihmisen muotoisena. Illat elinkin sitten lähinnä leivällä - ja herkuilla. Käännekohta tässä tapahtui vasta abivuoden keväällä avoliiton myötä - ruokaa oli pakko tehdä, kun toinenkin osapuoli sitä vaati. Seuraavana syksynä muutin kuitenkin taas omilleni opiskelun perässä. Kun minulla meni hyvin, jaksoin tehdä iltaruuan. Kun vaikeat ajat koittivat ja maailma kaatui päälle, elin suklaalla.

Täytettyjä avokadoja

Suhteeni ruokaan on aina ollut kieroutunut. Kun oma peilikuva lakkasi miellyttämästä joskus lukioiässä, aloin kokea huonoa omaatuntoa syömisestä. Tästä seurasi tietenkin aterioiden skippaamista. Keho ei kuitenkaan toimi ilman polttoainetta, ja niinpä elimistö alkoi sitä vaatia. En kuitenkaan kokenut suoranaista nälkää, vaan nimenomaan makeannälkää. Lopputuloksena ostin kaupasta sen karkki- tai sipsipussin tai litran jäätelöä. Syystä tai toisesta herkuttelu ei vaivannut omaatuntoa. Pahimmillaan tilanne siis kärjistyi siihen, että elin käytännössä pelkällä jäätelöllä.

Lukion jälkeen tilanne on parantunut. Etenkin viimevuonna asuessani Kuopiossa repsahduksia tuli masennuksen ja herkkujen lohduttavan vaikutuksen seurauksena, mutta pääsääntöisesti tein itselleni sen iltaruuan. Muuttaessani Savonlinnaan tein päätöksen, johon olin pyrkinyt alkuaikoina myös Kuopiossa: herkkuja vain viikonloppuisin. Syksyllä se onnistui hyvin, talvella heikommin. Keväällä, etenkin vapun jälkeen, tilanne alkoi kuitenkin pysyä lapasessa.

Täytettyjä tomaatteja

Ja nyt vihdoin voin ylpeänä kertoa: Olen tyytyväinen omaan syömiseeni! Syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kolmen tunnin välein. Herkut on sallittu viikonloppuisin, ehkä erikoistilanteissa myös muulloin. Niitä ei ole kuitenkaan tehnyt edes mieli. Vihdoinkin, vihdoinkin, olen syömisen suhteen siinä pisteessä, jota olen tavoitellut vuosia. Ja voin kertoa, ettei fiilis voisi olla yhtään parempi!

Eräs epäonnistunut hiustenvärjäysprojekti

Värjäsin hiukset ruskeiksi reilu vuosi sitten. Tykkään väristä kovasti, mutta kevättalvella aloin kaivata hiustyyliini hieman vaihtelua. Lopulta päädyin siihen, että värjäisin hiukset kesää vasten takaisin luonnollisen värisiksi, siis punaisiksi. Kumpa homma olisikin ollut niin yksinkertainen...

Juoksen useampana päivänä ympäri Jyväskylää etsimässä sopivaa hiusväriä.
Oikea sävy löytyy värikartastosta - mutta ei hyllytavarana. 
Oikea sävy löytyy hyllystä - se onkin kevytväri
Minut vakuutetaan kevytvärin toimivuudesta - oikeaa sävyä ei myynnissä
Lopulta, lopulta saan käsiini kaksi viimeistä, oikeansävyistä hiusväripakettia.

Väriaine on ihanaa. Se leviää helposti, ei valu, enkä onnistu sotkemaan kuin yhden isäni vanhan kauluspaidan, jonka hän lahjoitti juuri tähän tarkoitukseen. En värjännyt tällä kertaa edes lattioita. Yksi paketti riitti paksuihinkin hiuksiin.

Lopputulos ei eroa lähtötilanteesta millään tavalla.

Mikä sitten meni pieleen? Suurin tekijä taisi olla se yksinkertainen seikka, että yritin vaalentaa tummia hiuksia ilman värinpoistoa. Tietenkään se ei onnistu, ei ainakaan kotikonstein. Mikään ei tietenkään ole niin helppoa kuin jälkiviisaus, ja vetoan kasvatukseeni: Kyseenalaista kaikki.

Johtopäätös: Pidä ruskeat hiukset. Ja mene seuraavalla kerralla parturiin.

#mitenmeninoinniinkuomastamielestä

Best memories come from bad ideas - to do summer 2015

♥ Tee roadtrip hyvien ystävien kanssa

♥ Harrasta kotimaanmatkailua muutenkin - käy vähintään Tampereella ja Viitasaarella mummojen luona

♥ Rusketu - älä pala (tää on mulle punapäänä kaikkein vaikein!)

♥ Sateisena päivänä käperry peittojen alle katsomaan Sinkkuelämää

♥ Nappaa rantalukemiseksi vakavasti otettavan kirjallisuuden sijaan vanhoja Pollux-kirjoja

♥ Vesihiihdä ja sauno ystävien kanssa

♥ Käy ratsastamassa ja uittamassa hevosia

♥ Syö Savonlinnassa aamiaista omalla parvekkeella

♥ Vietä kaveriporukalla yhtä huikea juhannus kuin neljä edellistä ovat olleet

♥ Tee soittolista kesäbiiseistä

♥ Valvo koko yö

♥ Tee juoksulenkki aamuauringossa ja käy sitten aamu-uinnilla

♥ Syö muutakin kuin jätskiä ja grilliruokaa (mutta ehdottomasti myös niitä :D)

♥ Käy ainakin yksillä festareilla

♥ Ota paljon kuvia ja fiilistele niitä syksyllä

♥ Pukeudu usein mekkoihin ja hameisiin kun siihen kerrankin on mahdollisuus

♥ Istu yksin laiturin nokassa tyynenä kesäyönä katselemassa järvelle

♥ Käy jossakin huvipuistossa, esimerkiksi parhaana pitämässäni Särkänniemessä

♥ Lähde laivalle ystävien kanssa

♥ Tee jotain täysin järjetöntä - best memories come from bad ideas

♥ Ota etenkin kesäkuusta kaikki mahdollinen irti, ennenkuin rakkaat Olli ja Jani sonnustautuvat armeijan harmaisiin.

1/5

Tänään saatiin fuksivuosi taputeltua viimeisen biologian demon myötä. Sen kunniaksi ajattelin listata teille (ja itselleni ikävän ehkäisemiseksi) kuluneen lukuvuoden huippuhetket.

  

♥ Fuksiaisten - siis kampustapahtuman ja kaupunkisuunnistuksen - teema oli tulevaisuus. Itse taisin pukeutumisellani tehdä pikemminkin paluun muutaman vuosikymmenen taakse. Tutit menossa mukana. 

♥ Fuksiristeily Ieva-laivassa Savonlinnan saarten ympäri. Keli kuin morsian ja fiilis samaa luokkaa. Jatkot kantakuppila Häppärissä, jossa uusia tuttavuuksia alkoi syntyä myös oman ryhmän ulkopuolella. 

♥ Hämeenkadun Appro Tampereella. Ensimmäiset opiskelijabileet Savonlinnan ulkopuolella, rakkaan serkkupoikani Markon luotsaamana. Vanhoja ja uusia tuttavia, kaatosade ja salmarit alakoulun kunniaksi. 

♥Timpparisteily. Karhun ja Leijonan (ja karpaloiden) metsästystä pimeällä saarella. Saimme Jonnan kanssa saaliiksemme karhun, karpalon ja hienot haalarimerkit.

♥ Olavinkadun Appro, tutustumista Savonlinnan baaritarjontaan. Ehdottomasti yksi parhaista Savonlinnassa viettämistäni illoista!

♥ Linnanjuhlat. OKL:n perinne ovat Olavinlinnassa järjestettävät linnanjuhlat itsenäisyyspäivää edeltävänä tiistaina. Note to self: Ensivuonna matalat kengät.

♥ TP-Appro. Ensimmäistä kertaa upouusia opiskelijahaalareita ulkoiluttamassa. 

 

♥ Poikkitieteelliset haalaribileet Jyväskylässä. Ensimmäiset opiskelijabileet kotikaupunki Jyväskylässä rakkaan Taitsin kanssa. Vierailevan tähden fiilis oli ihana - kenelläkään ei ollut samanlaisia haalareita. Tässä vaiheessa olin saanut jo haalarimerkitkin ommeltua paikoilleen.

♥ Ensimmäinen akateeminen vappu, lakki päähän ja haalarit jalkaan, voilá! 

Ps. En näytä oikeesti jalkapallolta, kuva hämää. ...joohan?

Lisäksi mieleen ovat painuneet monet kokoontumiset ystävien kanssa, joista jokaiset ansaitsisivat oman mainintansa. Painotus kuitenkin pysyköön tällä kertaa muiden järjestämissä tapahtumissa. Monta tapahtumaa jäi kiertämättä ja kokematta, mutta pitäähän sitä ensivuodellekin jotain uutuudenviehätystä säästää. Nyt on kuitenkin ensimmäinen viidestä opiskeluvuodesta suoritettu enemmän tai vähemmän kunnialla läpi, joten tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä. Ennen sitä olisi kuitenkin yksi kesä nautittavana!

Ja vitut mähän kirjotan just sen mitä nään

Huhtikuu 2011

Kuten vuoden alussa mainitsin, piilotin kaikki vanhat blogitekstit tulostaakseni ne itselleni muistokansioksi. Viime viikolla otin vihdoin asiakseni toteuttaa suunnitelman. Heinäkuun 2012 kohdalla tulostimesta loppui muste, joten siinä välissä oli hyvä hetki pysähtyä pohtimaan vanhoja tekstejä. Huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen (tai kahteen) asiaan: Kuinka paljon olen muuttunut, ja kuinka paljon se on vaikuttanut kirjoitustyyliini.

Aloitin bloggaamisen lukion ykkösellä, keväällä 2011. Tuohon aikaan olen postaillut paljon laulujen sanoja ja runoja, varsinaiset tekstit ovat olleet pitkiä, kuvia on vilahdellut vain siellä täällä ja ystävien nimiä on bongattavissa harva se teksti. Hieman alkua pidemmälle tullessa tekstit kertovat lähinnä kuulumisiani: Mitä olen tehnyt, kenen kanssa, missä ja miksi. Sellaisia tekstejä syntyy nykyään hyvin harvoin.

Nykyään tuntuu, että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin syvempi, merkityksellisempi, tai muuten vain kuulumisia kiinnostavampi sanoma. Myönnän kuitenkin, että minulla on ikävä aktiivista, huoletonta bloggaamista - ilman stressiä siitä, kiinnostaakohan ketään. Tuolloin luin vain tuttavieni blogeja, eikä minulla ollut aavistustakaan blogitrendin laajuudesta. Mitä syvemmälle blogimaailman syövereihin eksyy, sitä tyytymättömämpi on omiin teksteihinsä. Missä vaiheessa lukijamäärä sidostui minäkuvaani bloggaajana? Blogiharrastus alkoi vain, koska rakastin kirjoittamista - lukijoista viis.

Kaipaan sitä maanläheistä, nuorta viatonta (?) minua, joka kirjoitteli siitä mitä kulloinkin oli mielessä. Ehkä seuraavaksi kirjoitan niitä kuulumisia. Vaikka sitten nostalgiasyistä.

Glada vappen, bara vatten

Taas kerran vappu pyöräytti toukokuun ja yhä intensiivisemmän kesän odotuksen käyntiin. Vappua juhlittiin tänävuonna kuten edellisenäkin, Jyväskylän kirkkopuistossa hengailemalla. Ilmeisesti myös Savonlinnassa olisi jonkinlaista vappuvilskettä korkeakoulujen taholta järjestetty, mutta lähimmät ystävät suuntasivat muualle. Summa summarum, matkalippu Jyväskylään. Viime vuonna pukeutumiskaartiin liittynyt lakki sai nyt seurakseen myös opiskelijahaalarit, mikä vaikutti fiilikseen yllättävän paljon! Haalarionnellisuuden lisäksi vappu sisälsi hyviä ystäviä, naurua, skumppaa, pizzaa, munkkeja, MM-kisahuumaa ja loppujen lopuksi myös yllättävän limusiiniajelun.

Vapusta jäi kuitenkin käteen jotain muutakin. Nimittäin pieni morkkis huonosti syömisestä, juomisesta, liikkumisesta ja nukkumisesta. Nämä ovat kolkuttaneet takaraivossa jo muutaman viikon, mutta en ole antanut asialle sen suurempaa painoarvoa. Nykyinen arkirytmi - kolme päivää arkea ja neljä viikonloppua - päästävät helpolla: aina voi vedota viikonloppuun. Vapun jälkeinen morkkis toimi kuitenkin tällä kertaa liikkeellepanevana voimana: Tällä hetkellä motivaatio tuntuu olevan huipussaan!

Tämän hetken to do lista näyttää seuraavalta:

♥ Syö terveellisesti. 

Ei herkuttelua (paitsi viikonloppuisin kohtuudella, ja tällä kertaa viikonloppu saa jäädä kaksipäiväiseksi!), paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ja ennenkaikkea säännölliset ruoka-ajat. Viimeinen on osoittautunut suurimmaksi heikkoudekseni - unohdan yleensä syödä ja sitten iskee makeannälkä.

♥ Nuku tarpeeksi, tähtäimessä 8h/yö.

Tämä tuskin tuottaa ongelmia. Käyn yleensäkin ajoissa nukkumaan tekemisen puutteen takia, eikä tässä vaiheessa kevättä tarvitse edes nousta aikaisin - luennot ja demot alkavat pääsääntöisesti vasta 10 jälkeen.

♥ Käy lenkillä tai liiku muuten.

Lenkkeily on alkanut innostaa aivan uudella tavalla auringonpaisteen myötä. Se on myös tehokas keino polttaa rasvaa, mikä motivoi harmainakin päivinä. Kesäkunto (vuonna 2052), täältä tullaan!

♥ Venyttele päivittäin.

Aineenvaihdunta tehostuu, selluliitti häviää, kroppa on terveempi, ja hei, onhan se nyt kivaa olla notkea!

♥ Juo vettä vähintään 3 litraa päivässä

Aineenvaihdunta tehostuu edelleen, minkä lisäksi vesi tekee ihmeitä iholle. Minulla on lähes aina vesipullo mukanani. Näin vedenjuonnista tulee huolehdittua, ja juodun veden määrästä pysyy kärryillä.

Katsotaan, mihin näillä päästään!

XOXO, Emma