sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

I think elegance is when the inside is as beautiful as the outside - Coco Chanel

Moikka!

Etenkin viime viikko oli hulinaa täynnä, joten tämän viikon päätin viettää rauhassa kotona rentoillen. Täysin rentoina ei minun tapauksessani arvatenkaan ole pysytty, vaan joukkoon on mahtunut itselleni hurja määrä liikuntaa, yhden yön reissu Rautalammille, tulevien reissujen ja siskon valmistujaisten suunnittelua. 

Joku ehkä muistaa, että asuessani Kuopiossa minulla oli tapana hemmotella itseäni aina sunnuntai-iltaisin. Tänään sain muistella tuota tapaa täysin uusissa mittasuhteissa "lainasiskoni" Miian järjestämässä hemmotteluillassa - ja jos en onnistunutkaan rauhoittamaan viikkoani täysin, tämä kompensoi koko viikon kiireet!



Illan aikana tutustuimme Forever-sarjan tuotteisiin Miian opastuksella, sekä itse testailemalla ja maistelemalla. Foreverin tuotteiden tavaramerkki on terveysvaikutteinen aloe vera, jota löytyy niin juomana, öljynä, meikkinä kuin voiteinakin. Toistaiseksi poistuin illasta vain tuotekuvasto mukanani, joka kuitenkin polttelee tuossa vieressä...

Hemmotteluilta oli kaikin puolin ihana . Suuhun ei jäänyt myymisen, vaan nimenomaan esittelyn maku. Ja kukapa kieltäytyisi ilmaisista jalka- ja käsihoidoista? Myös seuraavan hemmotteluillan ajankohta sovittiin alustavasti. Saa nähdä, millaisia kasvonaamioita silloin taiotaan!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Suonenjoen mansikkakarnevaalit 2015

Terkkuja mansikoiden luvatusta maasta Suonenjoelta!

Yksi kesän kohokohdista on perinteisesti siellä järjestettävät mansikkakarnevaalit, tuttujen kesken ihan vain karnet. Tapahtuma koostuu siis ohjelmanumeroista, kuten kulkueesta ja esiintyjistä, sekä markkinoista. Itselle se merkitsee lähinnä kavereiden kanssa hengailua lämpimässä (...) kesäyössä.

Lähdimme Taitsin kanssa matkaan perjantaina - ja millä kulkupelillä! Tuttavaperheeni oli ostanut Toyota Corollan vuosimallia -75, ja oli sopivasti matkalla Jyväskylästä Rautalammille. Voin sanoa, että kyyti ja seura voitti linja-autot mennen tullen. Rautalammille asetuttuamme otimme määränpääksi Suonenjoen. #day1 kului rattoisasti hyvän seuran ja valkoviinin parissa. Lisäksi edellisiin vuosiin verraten sivistin itseäni ja kävin katsomassa kulkueen. Ja onneksi kävinkin!


Kuten arvata saattaa, perjantai-ilta päättyi vasta pitkälti lauantain puolella, joten myöskään #day2 ei lähtenyt järin vauhdikkaasti käyntiin. Pitkään nukkumisen, pizzan, muutaman Game of Thrones ja CSI -jakson sekä päiväunien jälkeen palasimme Suonenjoelle vasta iltasella. Tällä kertaa porukka oli hajaantunut huomattavasti perjantaita laajemmalle, ja löysinkin itseni lopulta katsomasta Dingoa kaverin kanssa, jonka en edes tiennyt tulevan karneille.

Ehkä karnejen parasta antia ovatkin sattumanvaraiset törmäämiset ihmisten kanssa - etenkin, jos heitä ei ole nähnyt aikoihin. Terkkuja vaan Riialle!


Myös lauantain noheva suunnitelma oli palata nukkumaan tukikohtaamme Rautalammille, mutta kaveriporukan hajaantuessa eksyimme myös Taitsin kanssa toisistamme. Ilta pimetessä ja meidän istuessamme juttelemassa kaikkea muuta kuin henkeviä ystäväpariskunnan kylmässä saunassa, ei kumpikaan jaksanut enää uhrata ajatusta kuskin etsimiseksi. Niinpä jäimme Suonenjoelle yöksi, mikä ei kaduta tippaakaan. Olisimme välttyneet monilta liian hyviltä nauruilta!


#day3 - sunnuntai - siis käynnistyi Suonenjoelta. Arvatenkin yöunet venyivät taas pitkäksi, samoin kuin paluu Rautalammille. Tästä syystä (+ pienestä koomasta) päätimme palata takaisin Jyväskylään vasta seuraavana aamuna, siis tänään. Tänä aamuna tunnelma Suonenjoen autiolla linja-autoasemalla kello 7 oli kuin festareiden jälkeen - olipahan viikonloppu, hyvässä ja pahassa. Kaiken väsymyksen ja tummien silmänalusten keskellä keksin, että minulla on käsilaukussa vielä puolikas pullo valkkaria. Viini jäi juomatta, mutta aiheutti siitä huolimatta lievän hysteriakohtauksen. Lopulta pääsimme takaisin Jyväskylään. Ei liene vaikea arvata, että ensimmäinen tutustumikohde kotona oli oma sänky?

Karneista jäi käteen kasa hauskoja muistoja, muutama mustelma, uusia tuttavuuksia, hillitön määrä univelkaa sekä puolikas viinipullo. Ironisinta kaikessa on kuitenkin se, että tänäkään vuonna en syönyt mansikkakarnevaaleilla yhtä ainoaa mansikkaa.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

#kapteenilleläpyläpy

Näin 4 päivää kotiutumisen jälkeen koen vihdoinkin toipuneeni tarpeeksi, jotta voin palata tunnelmiin vielä hetkeksi - kyseessähän on siis päiväreissu Tukholmaan, johon jo eilen viittasinkin. 

Idea lähteä laivalle juontaa juurensa abiristeilyyn. Se oli mahtava reissu, jonka päätimme lähteä uusimaan muutaman ystävän kanssa viikkoa ennen lakkiaisia. Paria viikkoa ennen risteilyä huomasimme kuitenkin varanneemme risteilyn, jonka ikäraja oli 21. Vain yksi neljän hengen seurueestamme olisi päässyt laivaan, joten vaihdoimme risteilyn viikonloppuun Tampereella. Silloin kuitenkin päätettiin, että kun ikää löytyy, niin laivalle lähdetään.

Kokoonpano muuttui matkalla hiukan, ja näin ollen minä jäin porukan nuorimmaiseksi. Vaaitut 21 ikävuotta pyörähtivät mittariin kesäkuun lopulla, ja reissu varattiinkin heti heinäkuun alkuun.


Satuimme varaamaan reissumme koko kesän ainoalle kesäiselle viikonlopulle. Laivassa se lämmitti sydäntä - tuulesta huolimatta tarkeni pukeutua hameeseen. Myönnän todenneeni muutaman kerran että hyi miten kuuma, mutta tuon kelin ottaisin takaisin milloin vain! Olkoonkin, että ajomatka Rautalammilta Helsinkiin ilmastoimattomassa autossa ei ollut reissun mukavimpia hetkiä...






Tukholman vanha kaupunki oli ihana, kuten vanhat kaupungit yleensäkin. Rakastan vanhojen, korkeiden rakennusten ympäröimiä mutkaisia mukulakivikatuja, etenkin näin auringonpaisteella. Kauneutta ♥




Vanhan kaupungin lisäksi kuusi tuntiamme Tukholmassa sisälsivät kuninkaanlinnan ihmettelyä, ahaa-elämyksiä jäätelötilauksen onnistuttua ruotsiksi, hyvää ruokaa (kekkasin muuten jälkeenpäin syöneeni kuumuuden takia lähestulkoon pelkkää salaattia. Ihme, ettei pojilta tullut mitään laihdututkettuilua!), sekä tietenkin shoppailua! Shoppailukierroksellekin lähdettiin sinänsä avoimin mielin: ainoa liike, jossa halusin käydä, oli Victoria's Secret, ja sekin vain, jos sattuisi reitillämme vastaan. Onnekseni se löytyi heti reittimme alusta. Poistuin kuitenkin liikkeestä tyhjin käsin - ei sillä, etten olisi mitään löytänyt, vaan koska totesin saavani haluamani tuotteet laivalta ilman, että minun tarvitsisi kuljettaa niitä mukanani päivää Tukholmassa. Tukholmasta mukaani lähti mukaan lopulta vain yksi paita - sekin perus musta toppi H&M:ltä, koska huomasin sotkeneeni edellisen topin aurinkorasvaan. Se siitä shoppailusta. 

Okei, ostin lopulta laivasta paitsi Victoria's Secretin Pure Daydream -vartalovoiteen, myös Saint Tropezin löysän T-paidan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein vaateostoksia laivan taxfree-myymälässä. Note to self: varaa tarpeeksi monta vaatekertaa reissuun, etenkin jos keli on lämmin.

Tukholmassa huomasin myös kielitaidon virittäytyneen ruotsin taajuuksille. Aamiaisella menin täysin jäihin yrittäessäni kertoa jollekin, etten puhu ruotsia. Onnistunut jäätelötilaus ruotsinkielellä tuntui lottovoitolta. Kävellessämme takaisin laivaan huomasin jo toistelevani ja muodostavani päässäni täysin sujuvia lauseita ruotsinkielellä. Ehkä ylioppilaskirjoituksiin lukeminen ei sittenkään mennyt täysin hukkaan?



Paluumatkalla ihastelimme Ahvenanmaan saaristoa, joimme kuohuviiniä näköalapaikoilta, kuuntelimme pianonsoittoa, ja hämmästelimme maisemia - keskellä laivaa sijaitsevasta ravintolasta meillä oli aitiopaikka seurata, kuinka toisen puolen ikkunoista katsottaessa näimme komean auringonlaskun, toiselta puolelta ei näkynyt kuin mustaa.


Kaiken kaikkiaan reissun voisi tiivistää kolmeen sanaan: kuumuus, nauru ja ruoka (ja juoma, se kuuluu ruokaan! eiku). Seuraavaa reissua odotellen!

torstai 9. heinäkuuta 2015

The only thing that stays the same is everything changes

Viimeisen viikon ajan olen ollut reissun päällä. Vaikka aikaa on kulunut vain viikko, tuntuu sen aikana tapahtuneen valtavasti.

Kuten varmasti kaikki lukiouransa hiljattain päättäneet tai heidän tuttavapiirinsä kuuluvat varmasti tietävät, korkeakouluhakujen tulokset on julkistettu. Olin valmistautunut pitämään ensivuonna Tamperetta yhtenä tukikohdistani, mutta Manse saikin vaihtua Jyväskylään. Joku ystävistä päätyi alalle, jolle en edes tiennyt hänen hakeneen. Joku sai koulupaikan suoraan kirjoitusten perusteella, joku pääsykokeilla, joku ei kummallakaan. Vaikka oma opiskelu keskittyy edelleen tuttuun ja turvalliseen Savonlinnaan, maailma tuntuu menneen hetkeksi aivan sekaisin.

Muitakin muutoksia on ilmassa. Ennen viikonloppua nauroimme makeasti leikatessamme Ollin hiuksia lyhyiksi, mutta leikkuuhetkeen mahtui myös haikeutta. Maanantaina se sitten koitti useammallekin rakkaalle ystävälle - TJ347 kunnes toisin todistetaan. Aamuja. Aamuja kaikkialla.


Omasta näkökulmastani kummallisimmalta tuntuu se, että ystävät Rautalammilta kaikkoavat. Yhtäkkiä en voikaan tupsahtaa tuttuun taloon Ollin ja Janin vieraaksi, että "moro mä tulin nyt!". Yhtäkkiä en voikaan soittaa vanhoille lukiokavereille, että käydäänkö yksillä Mortonissa sillä eihän sitäkään enää ole, vaikka se onkin jo toinen tarina. Onneksi poikkeuksiakin löytyy, mutta läheisimmät kaverit ovat löytäneet paikkansa pitkälti Jyväskylästä tai Kajaanista.

Kaiken keskellä kerkesin käymään ystävieni kanssa myös Tukholmassa. Se voi kuulostaa muiden tapahtumien rinnalla pieneltä, mutta toisaalta se tiivisti kaiken - uusi paikka, uusi valuutta, uusi kieli. Matkassa ystävät, jotka kaikki valmistautuvat syksyyn uudella paikkakunnalla, uusien opintojen ääressä. Oikeastaan tarkoitukseni oli kertoa teille juuri tuosta reissusta, mutta nyt kävi näin. Ehkä kerron siitä huomenna, kun ajatukset kirkastuvat yhdessä päivän kanssa. 


Mutta hei.
Kuten paras ystäväni Taitsi minua joskus kuvaili, olen luonteeltani kiinnipitäjä - kuuntelen samoja biisejä, haluan nauraa samoille vitseille samojen ihmisten kanssa, rakastan nostalgiaa yli kaiken. Tällä kertaa - kerrankin, vihdoinkin - muutos ei tunnu yhtään pahalta.