Syksyllä 2018 en tuu enää kouluun, kirjoitan 'hei hei' luentosalin tauluun

Olen tuijottanut bloggerin tyhjää tekstikenttää monta minuuttia. Aloittanut tekstin ja pyyhkinyt sen sitten taas pois. Sama ilmiö oli havaittavissa päivällä, kun yritin jakaa facebookissa uutista Savonlinnan kampuksen lakkauttamispäätöksestä. Sanoja ei yksinkertaisesti ole.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan uutiset ovat seuraavat: Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampus lakkautetaan, ja opettajankoulutus keskitetään nykyisessä laajuudessaan Joensuuhun. Tämä tapahtuu mitä ilmeisimmin syksyllä 2018. 

Minä en ole oikea ihminen arvioimaan päätöksen oikeellisuutta, puuttumaan talouteen, tai kertomaan, kuinka yliopiston myötä lähtee myös valtaosa Savonlinnan jo ennestään kapea-alaisista palveluista ja heikoista liikenneyhteyksistä. Voin kertoa vain, mitä tunnen, näen ja koen. 

Myönnän sanoneeni joskus pahimman paineen alla, että mitä hyötyä tästäkin kampuksesta muka on - valtava työmäärä ja erittäin tiukassa olevat opintopisteet. Tällä hetkellä nuo sanat kaduttavat suuresti, sillä opiskelisin vaikka koko toisen vuoden uudelleen, mikäli kampus saisi jäädä. Enkä usko olevani ainoa. Tiedotteet vilisevät sanoja "pettymys" ja "suru-uutinen", käytävillä tuli vastaan itkusta punaisia silmiä, UEF:in liput yliopistolla laskettiin puolitankoon, ja huomenna kampuksen portaille kerätään kukkia ja kynttilöitä. Vaikka opiskelijabudjetti ei päätä huimaakaan, harkitsen itsekin sellaisten ostamista. On Savonlinnan kampus sen ansainnut. 

Vaikka en Savonlinnassa aina olekaan viihtynyt, tuntuu joltakin pudonneen pohja pois. En osaa vieläkään sanoa, mitä ajattelen tästä kaikesta. Tunne on jotakin hämmennyksen, järkytyksen, pettymyksen ja epäuskon väliltä. Tällä hetkellä sitä kuvailee parhaiten sana 'tyhjyys'. Vaikka lakkautusuhka on ollut pinnalla jo pitkään, se tuntui kolahtavan tajuntaan vasta nyt. Päätöksen jälkeen kaikkea katsoo uudesta näkökulmasta: Kuinka kauniit nuo istutukset ovat, kuinka iloisesti norssin oppilaat juoksentelevat pihalla, kuinka kauniisti valo taittuu kahvion lasipöydistä. 

Käytännön kuviot tuntuvat helpommilta käsittää. Oma arvioitu valmistumisaikani on keväällä 2019. Lyhyen matematiikan mukaisella laskutoimituksella siirtymä Joensuuhun koittaisi siis viimeisenä opiskeluvuotenani. Itsestäni en ole sinänsä huolissani. Tarkoituksenani oli jo muutenkin pyrkiä opiskelemaan maisterivaihe Jyväskylässä, ja vaikka en Jyväskylään pääsisikään, olen käsittänyt viimeisen opiskeluvuoden koostuvan lähinnä gradun kirjoittamisesta. En siis tiedä, vaatisiko viides opiskeluvuosi edes asuntoa Joensuusta. 

Enemmän minua säälittävät Savonlinnan kampuksen työntekijät. Median perusteella kaikille ei ole luvattu uutta virkaa Joensuusta, ja vaikka olisikin, ainakin osa on ilmaissut kantansa hyvin selkeästi: Joensuuhun ei lähdetä. Suurin osa opettajistamme on paitsi hyviä opettajia, myös valtavan ihania persoonia, joille haluan toivoa vain hyvää. Tämä ei sitä ole.

Vaikka tekstiä näköjään syntyikin, koen yhä olevani sanaton. Tai ehkä kyse on jostain ovensuu-ilmiöstä: Sanottavaa ja ajateltavaa on niin paljon, ettei mikään tule läpi. 

The only thing that stays the same is everything changes

Viimeisen viikon ajan olen ollut reissun päällä. Vaikka aikaa on kulunut vain viikko, tuntuu sen aikana tapahtuneen valtavasti.

Kuten varmasti kaikki lukiouransa hiljattain päättäneet tai heidän tuttavapiirinsä kuuluvat varmasti tietävät, korkeakouluhakujen tulokset on julkistettu. Olin valmistautunut pitämään ensivuonna Tamperetta yhtenä tukikohdistani, mutta Manse saikin vaihtua Jyväskylään. Joku ystävistä päätyi alalle, jolle en edes tiennyt hänen hakeneen. Joku sai koulupaikan suoraan kirjoitusten perusteella, joku pääsykokeilla, joku ei kummallakaan. Vaikka oma opiskelu keskittyy edelleen tuttuun ja turvalliseen Savonlinnaan, maailma tuntuu menneen hetkeksi aivan sekaisin.

Muitakin muutoksia on ilmassa. Ennen viikonloppua nauroimme makeasti leikatessamme Ollin hiuksia lyhyiksi, mutta leikkuuhetkeen mahtui myös haikeutta. Maanantaina se sitten koitti useammallekin rakkaalle ystävälle - TJ347 kunnes toisin todistetaan. Aamuja. Aamuja kaikkialla.

Omasta näkökulmastani kummallisimmalta tuntuu se, että ystävät Rautalammilta kaikkoavat. Yhtäkkiä en voikaan tupsahtaa tuttuun taloon Ollin ja Janin vieraaksi, että "moro mä tulin nyt!". Yhtäkkiä en voikaan soittaa vanhoille lukiokavereille, että käydäänkö yksillä Mortonissa sillä eihän sitäkään enää ole, vaikka se onkin jo toinen tarina. Onneksi poikkeuksiakin löytyy, mutta läheisimmät kaverit ovat löytäneet paikkansa pitkälti Jyväskylästä tai Kajaanista.

Kaiken keskellä kerkesin käymään ystävieni kanssa myös Tukholmassa. Se voi kuulostaa muiden tapahtumien rinnalla pieneltä, mutta toisaalta se tiivisti kaiken - uusi paikka, uusi valuutta, uusi kieli. Matkassa ystävät, jotka kaikki valmistautuvat syksyyn uudella paikkakunnalla, uusien opintojen ääressä. Oikeastaan tarkoitukseni oli kertoa teille juuri tuosta reissusta, mutta nyt kävi näin. Ehkä kerron siitä huomenna, kun ajatukset kirkastuvat yhdessä päivän kanssa. 

Mutta hei.
Kuten paras ystäväni Taitsi minua joskus kuvaili, olen luonteeltani kiinnipitäjä - kuuntelen samoja biisejä, haluan nauraa samoille vitseille samojen ihmisten kanssa, rakastan nostalgiaa yli kaiken. Tällä kertaa - kerrankin, vihdoinkin - muutos ei tunnu yhtään pahalta.

I don't know, where to go, what's the right team

Kevät (tai lopputalvi) tuo aina mukanaan pohdintaa opiskelupaikasta. Olen onnekas voidessani sanoa että minulla on unelmieni opiskelupaikka - ainakin periaatteessa. Alaa en ole vaihtamassa. Kysymys kuitenkin kuuluu: Kutsuuko VAKAVA (kasvatustieteilijöiden pääsykoe) uudelleen? Elättelen nimittäin edelleen pientä haavetta siitä, että saisin opiskella Jyväskylässä.

Miksi Jyväskylä? Lähinnä siksi, että suurin osa ystävistäni on Jyväskylässä. Perheeni on siellä. Jyväskylästä on helppo (ja Savonlinnaan verraten halpa) matkustaa ympäri Suomea. En voi väheksyä myöskään Rautalammin vaikutusta - vain 100km väliä ja suoraa tietä.

Miksi ei Savonlinna? Hyvä kysymys. Lähinnä välimatkojen ja huonojen liikenneyhteyksien takia.

Mutta silti... Savonlinnassa opiskelen musiikki-/teatteripainotteisella OpeArt-linjalla, joka voisi olla jokseenkin kova valttikortti työnhaussa. Olen myös pikkuhiljaa alkanut pitää Savonlinnaa kotinani. Täällä olevat ihmiset ovat muuttuneet opiskelutovereista ystäviksi.

Ja mitä ihmettä sanoisin Jyväskylän haastattelussa? "Mulla kyllä on jo opiskelupaikka mut se on väärässä kaupungissa" "Juu kyllä, olen viemässä paikan joltakin vain Jyväskylään hakeneelta vaikka opiskelenkin jo unelmieni alalla..." Jepjep.

Todennäköisesti haen tänä keväänä Jyväskylään ja luen VAKAVAan niin hyvin kuin opinnoiltani ehdin. Onhan minulla vielä kesään asti aika päättää, otanko mahdollista opiskelupaikkaa vastaan vai jatkanko Savonlinnassa.

Haluan auton. Se ratkaisisi kaikki ongelmat.

TB Viime kevät