maanantai 8. helmikuuta 2016

Kun oja ja allikko kuivuvat

Tähän postaukseen idea on lainattu rakkaan ystävän Riikan taannoisesta postauksesta. Tuo postaus kuvasi myös omia tuntojani niin täydellisesti, että voisitte käydä lukemassa suoraan sen. Jotta oma bloggaamiseni ei kuitenkaan menisi mainostukseksi tai linkittelyksi, päätin kirjoittaa aiheesta myös oman versioni - omasta näkökulmastani. 

Olen pohtinut paljon sitä, mitä blogi merkitsee minulle itselleni ja mitä haluan sillä välittää muille. Haluan toisaalta pitää blogin positiivisena ja inspiroivana paikkana, jota on mukava lukea - niin teidän kuin minun itsenikin. Toisaalta haluan pitää sen aitona: en välittää kiiltokuvaa täydellisestä bloggaaja-elämästä, sillä kenenkään elämä ei ole täydellistä. Olen koettanut tasapainoilla ojan ja allikon välillä, mutta nykyinen polku on alkanut kaltevoitua sen positiivisuuden puolelle. Se kuulostaa paperilla oikeastaan aika hyvältä, mutta syillä on aina seurauksensa.


Positiivisuusfiltteri on suoraan verrannollinen postaustahtiin. Kuinka helppoa onkaan kertoa maanantai-aamuna ystävälle, että "hei me ollaan lähdössä Tallinnaan kuukauden päästä!" Kuinka helppoa on saada innostunut vastaus ja vaihtaa innostuneita fiiliksiä, kunnes ei-niin-innostunut luennoitsija katsoo teitä pahasti, ja innostus muuttuu nonverbaaliksi viestinnäksi. Pointtini on, että ilojen jakaminen tekee niistä vielä monin kerroin parempia. Kuitenkin; kun tämä ilo on kertaalleen jaettu ystävien kanssa kasvotusten, se on ikään kuin käsitelty, eikä enää vaadi blogin huomiota. Postaus jää usein kirjoittamatta.

Mutta entä ne negatiiviset asiat, joita elämässä kuitenkin on? Niiden jakaminen ystävien kanssa kasvotusten ei välttämättä olekaan yhtä helppoa. Ehkä siksi, että tiedät myös heillä olevan raskasta. Ehkä siksi, että he asuvat toisella paikkakunnalla, etkä jaksa selittää, mitä käyt opiskellessasi läpi. Ehkä siksi, että pelkäät saavasi ymmärryksen sijaan muka-hyviä neuvoja tai vähätteleviä tai jopa syyllistäviä kommentteja. Tai ehkä siksi, ettet yksinkertaisesti halua valittaa. Kuinka helppoa näistä synkistä ajatuksista olisikaan kirjoittaa blogiin yön pimeinä tunteina, kun seinät kaatuvat päälle ja maailma romahtaa niskaan. Ikään kuin yksikseen, mutta silti jonkun kanssa. Mutta ei. En halua myöskään blogistani valitusvirsien kokoelmaa.


Summa summarum: Positiiviset asiat tulee jaettua blogin sijasta ystävien kanssa, negatiivisia en halua jakaa blogin ilmapiirin suojelemiseksi.

Mitäs sitten tehdään?