Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

I think elegance is when the inside is as beautiful as the outside - Coco Chanel

Moikka! ♥

Etenkin viime viikko oli hulinaa täynnä, joten tämän viikon päätin viettää rauhassa kotona rentoillen. Täysin rentoina ei minun tapauksessani arvatenkaan ole pysytty, vaan joukkoon on mahtunut itselleni hurja määrä liikuntaa, yhden yön reissu Rautalammille, tulevien reissujen ja siskon valmistujaisten suunnittelua. 

Joku ehkä muistaa, että asuessani Kuopiossa minulla oli tapana hemmotella itseäni aina sunnuntai-iltaisin. Tänään sain muistella tuota tapaa täysin uusissa mittasuhteissa "lainasiskoni" Miian järjestämässä hemmotteluillassa - ja jos en onnistunutkaan rauhoittamaan viikkoani täysin, tämä kompensoi koko viikon kiireet!



Illan aikana tutustuimme Forever-sarjan tuotteisiin Miian opastuksella, sekä itse testailemalla ja maistelemalla. Foreverin tuotteiden tavaramerkki on terveysvaikutteinen aloe vera, jota löytyy niin juomana, öljynä, meikkinä kuin voiteinakin. Toistaiseksi poistuin illasta vain tuotekuvasto mukanani, joka kuitenkin polttelee tuossa vieressä...

Hemmotteluilta oli kaikin puolin ihana ♥. Suuhun ei jäänyt myymisen, vaan nimenomaan esittelyn maku. Ja kukapa kieltäytyisi ilmaisista jalka- ja käsihoidoista? Myös seuraavan hemmotteluillan ajankohta sovittiin alustavasti. Saa nähdä, millaisia kasvonaamioita silloin taiotaan!

torstai 21. toukokuuta 2015

Eräs epäonnistunut hiustenvärjäysprojekti

Värjäsin hiukset ruskeiksi reilu vuosi sitten. Tykkään väristä kovasti, mutta kevättalvella aloin kaivata hiustyyliini hieman vaihtelua. Lopulta päädyin siihen, että värjäisin hiukset kesää vasten takaisin luonnollisen värisiksi, siis punaisiksi. Kumpa homma olisikin ollut niin yksinkertainen...


Juoksen useampana päivänä ympäri Jyväskylää etsimässä sopivaa hiusväriä.
Oikea sävy löytyy värikartastosta - mutta ei hyllytavarana. 
Oikea sävy löytyy hyllystä - se onkin kevytväri
Minut vakuutetaan kevytvärin toimivuudesta - oikeaa sävyä ei myynnissä
Lopulta, lopulta saan käsiini kaksi viimeistä, oikeansävyistä hiusväripakettia.


Väriaine on ihanaa. Se leviää helposti, ei valu, enkä onnistu sotkemaan kuin yhden isäni vanhan kauluspaidan, jonka hän lahjoitti juuri tähän tarkoitukseen. En värjännyt tällä kertaa edes lattioita. Yksi paketti riitti paksuihinkin hiuksiin.

Lopputulos ei eroa lähtötilanteesta millään tavalla.


Mikä sitten meni pieleen? Suurin tekijä taisi olla se yksinkertainen seikka, että yritin vaalentaa tummia hiuksia ilman värinpoistoa. Tietenkään se ei onnistu, ei ainakaan kotikonstein. Mikään ei tietenkään ole niin helppoa kuin jälkiviisaus, ja vetoan kasvatukseeni: Kyseenalaista kaikki.

Johtopäätös: Pidä ruskeat hiukset. Ja mene seuraavalla kerralla parturiin.

#mitenmeninoinniinkuomastamielestä

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

The Secret of Victoria?

Kolmen viikon pääsiäisloma vetelee viimeisiään, ja huomenna palataan arkeen. Kerrankin kyseessä ei ole karu paluu arkeen, vaan on mukava päästä taas rutiineihin kiinni. Viimeisen lomapäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin tulla tervehtimään teitä (erikoisterkut Ellalle!).

Loma sisälsi kaikkea mitä loman kuuluukin: Tyhjiä päiviä, jolloin voi hyvällä omalla tunnolla lekotella telkkarin ääressä, terassikauden availua ystävien kanssa ja päättömiä suunnitelmia, jotka jäivät (vielä...) toteuttamatta, ulkona syömistä, mummon luona syömistä, suklaan syömistä, syömistä muuten vaan sillä jos ei syö saattaa kuolla, tankotanssia ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, sekä viimeisimpänä miniloma Tallinnaan.




 



En ole viimeaikoina esiintynyt kovin aktiivisena bloggaajana, mutta lukijana olen kunnostautunut siinä missä ennenkin. Tallinnaan mennessä Victoria's Secretin hylly laivan kosmetiikkaosastolla herätti siis väkisinkin kiinnostukseni. Suhtaudun kieltämättä VS:n tuotteisiin hieman skeptisesti, ne vaikuttavat ennemminkin statussymboleilta kuin toimivalta kosmetiikalta. Kuten vanha sanonta kuitenkin kuuluu, ei savua ilman tulta. Paluumatkalla tein lopulta päätöksen testata, ovatko VS:n tuotteet kaiken sen hehkutuksen arvoisia. Matkaani tarttui Amber Romance -niminen vartalovoide, joka lähtee nyt sitten testaukseen. Laadusta tai toimivuudesta en vielä osaa sanoa, mutta hei, tuoksuvathan nämä ainakin hyvältä.


Minä kiittään ja kuittaan ja lähden karkuun koska bongasin just hämähäkin mun huoneesta. Hyi.