perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kuinka paljon täytän ja missä kuussa

Naisen vanheneminen kuulemma päättyy 20. ikävuoteen. Itse olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että plakkariin pyörähti 21. ikävuosi. Kolmatta vuosikymmentä - mikä kieltämättä kuulostaa hieman pelottavalta - mutta 21 kuulostaa paljon coolimmalta kuin 20. Vaikka viimevuosi olikin oikein hyvä, en oikein ikinä tykännyt olla 20. Se on liian pyöreä luku, tylsä ja särmätön.

Eilistä vietettiin pitkälti autossa istuen - laskeskelin, että matkamittariini kertyi yli 400km. Päivän vietin äidin kanssa Tampereella Ikeassa herkuttelemassa katkarapuleivillä ja lihapullilla, sekä tietysti ihastelemassa sisustusratkaisuja. Mitään varsinaista sisustuskuumetta minulla ei sillä hetkellä ollut, mutta eihän Ikeasta koskaan poistuta tyhjin käsin. Paljastan lisää sitten, kun pääseen Savonlinnaan asettelemaan ostoksiani tositoimiin!


Illaksi tulin takaisin isän luokse Jyväskylään. Ilta-ajelulla isä keksi tarjota synttäripäiväni kunniaksi skumpat ja jäätelöt. Jätskit syötiin satamassa veneitä ihastellen, ja kotona isä kävi poimimassa skumppapulloon juhannusruusun. Tämä juontaa juurensa vuoteen 1994, jolloin satuin syntymään sopivasti juhannuspäivänä.

Isä pääsi leikkimään myös sankaria. Bongatkaa alla olevasta kuvasta hämähäkki ja kuvitelkaa tilanne, kun työnnän nenäni kukkaan, ja huomaan kahdeksanjalkaisen kolmen sentin päässä kasvoistani...

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Vapaus

Käsi ylös kaikki, jotka viettivät niin hyvän juhannuksen, ettei edes paluu arkeen tunnu pahalta? Täältä nousee ainakin yksi!

Oma juhannusfiilis tuli polkaistua käyntiin jo keskiviikkona. Aloitin keskiviikkoni äidin luona Jämsästä, josta ystäväni Henri tuli enempi vähempi ex tempore noutamaan minut Rautalammille. Lopulta ilta kuljetti meidät Suonenjoelle, jossa auto vaihtui veneeseen ja matka vei Suontee-järvelle. Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät perheen kanssa veneillen. Uskokaa huviksenne, kuinka tajuton fiilis oli päästä vesille liki kymmenen vuoden tauon jälkeen! Kalastusreissun kruunasivat makkaranpaisto, kaarnavenekilpailut ja jumalainen auringonlasku pienellä saarella.

Toki haavereiltakaan ei vältytty. Laastarin ja paperin puutteessa pieni haava saatiin paikattua kuukautissiteellä ja kuminauhalla. Poikia nauratti: "Toi on kyllä amispatenttien amispatentti! Kyllä sä Emma jotain oot meiltä oppinu!"


Torstai vietettiin lähinnä herkkujen ja CSI:n neljännen tuotantokauden parissa, ja juhannus jatkui perjantaina Kerkonkoskella mökkeillen. Suunnitelmani oli ottaa iso kasa valokuvia, joita olisi sitten hyvä fiilistellä myöhemmin. Totuus oli kuitenkin hiukan toinen: Heti kokon sytyttämisen jälkeen puhelimesta loppui akku, ja puhelinraukka unohtui auttamattomasti taskunpohjalle lojumaan.
Seuraavat 16 tuntia vietin onnellisessa some-pimennossa paljusta, saunasta, ystävistä ja ruuasta nauttien. Voi sitä vapauden tunnetta.


Vaikka akku (niin oma kuin puhelimen) tuli ladattua lauantaina, vapaudentunne sai yhä jatkua: Vaikka luokittelen itseni hieman kontrollifriikiksi, oli mahtava tunne pakata reppuun uikkarit, pyyhe, hammasharja ja pari olutta ja miettiä, että mitäs sitten tehdään? Lopulta tie vei ystävän luoke saunan ja änärin pariin. Jossain vaiheessa makasin sohvalla saunanraikkaana, lämpöisen viltin alla, lasi vaaleanpunaista skumppaa kädessäni rakkaiden ihmisten pelatessa pleikkaria vieressäni. Life goals. Sillä hetkellä olin onnellinen.

Viikonloppu huipentui sunnuntaihin, joka vietettiin niin ikään ystävien luona. Ensimmäinen kunnollinen kesäpäivä, lämmin auringonpaiste, sauna, muutama omalta osaltani toivoton erä mölkkyä, herkullista kotiruokaa, jäätelötuutit ja standup-videoita Youtubesta. Punapäisyydelleni uskollisena hankin rusketusraitojen sijasta myös kesän ensimmäiset paloraidat.


Mitä muuta juhannukselta voi toivoa?

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pojat laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan

Olenko ainoa, joka edelleen odottaa kesän alkamista? Huonot kelit ovat taanneet sen, että koen jumiutuneeni johonkin kevään ja kesän välitilaan. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että eletään jo juhannusviikkoa! Odottelu on johtanut tekemättömyyteen, ja tekemättömyys puolestaan postailemattomuuteen (onpa hienoja sanoja...). Siksi Katan minulle nakkaama haaste tulikin hyvään väliin: hieman aktiivisuutta tänne bloginkin puolelle.

Ideana on vastata haastajan kysymyksiin, ja keksiä itse 11 kysymystä uusille haastettaville.


1. Mikä oli lapsena sun haaveammatti?
Olen onnellinen voidessani vastata tähän, että opettaja - minkä pitäisi neljän vuoden kuluttua olla haaveen sijaan ihan oikea ammatti. Jossain vaiheessa haaveilin myös eläinlääkärin urasta (kuten varmaan kaikki pienet tytöt), mutta se unelma kaatui viimeistään lukiossa pitkään matematiikkaan.

2. Jos olisit päivän vastakkaista sukupuolta, mitä tekisit?
Jos lähtökohta on se, että jo yläkoulussa kutsuttiin "Emmaa ja muita poikia" ja suosikkijuttuihin kuuluu edelleen esimerkiksi autoilu poikien kanssa, niin tuskin mitään ihmeellistä. Harrastaisin seksiä ehkä? :D

3. Mitä mieltä olet omista elämäntavoistasi?
Tämänkin kysymyksen kohdalla olen onnellinen, kun voin vastata olevani tyytyväinen! Terveelliset elämäntavat olivat minulle pitkään kompastuskivi, mutta vihdoin ja viimein ne alkavat olla reilassa. Tietenkin parantamisen varaa olisi aina, mutta perusta alkaa olla luja.

Mun kesäkuu pyörähti käyntiin varhaisjakelijan vänskärinä

4. Mikä on yksi ruoka-aine, josta et suostuisi luopumaan?
 Jäätelö.

5. Mitä voisit tehdä elämässäsi paremmin?
Tällä nimenomaisella hetkellä kaipaan aktiivisuutta. Rentoilu on ihanaa, mutta kesä tuntuu kuluvan liian nopeasti - nyt pitäisi jo tehdä jotakin repäisevää.

6. Haluaisitko ystävänpäivänä kimpun ruusuja vai suklaarasian? Miksi? 
Ehkä ruusuja, koska en koskaan ole saanut sellaisia, suklaata kylläkin. Sitä paitsi ystävänpäivän kohdalla joulusta on aikaa vasta puolitoista kuukautta, jolloin on kuitenkin vetänyt suklaaöverit.

Aksun kanssa maalla ♥

7. Jos saisit tuhlata nyt 1000€, mihin sen käyttäisit?
Vuokranmaksuun :'D. Jos tällaisia pakollisia menoja ei lasketa niin ostaisin varmaan Guessin laukun ja rannekellon. Loppurahalla vuokraisin mökin jostain päin Suomea, pakkaisin kimpsut ja kampsut ja kaverit matkaan ja suuntaisin lomalle.

8. Mitä haluaisit harrastaa, mutta jostain syystä et harrasta?
Tanssia, yksin tai parin kanssa. Onhan minulla toki tankotanssi, mutta tässä vaiheessa laji on vielä enemmänkin tekniikoiden ja yksittäisten liikkeiden harjoittelua kuin varsinaista tanssimista.

9. Mitkä asiat saavat sut suuttumaan?
Se, että sovitusta ei pidetä kiinni. Miten vaikeaa on tajuta, että oma sooloilu vaikuttaa myös kaikkien muiden suunnitelmiin, yleensä erittäin negatiivisesti? Samaan kategoriaan menee myös myöhästely. Minkä takia luvataan olla paikalla tiettyyn aikaan, jos siitä on kerran mahdoton pitää kiinni? (Verenpaine nousee kun edes kirjoitan tästä :D Aihe, josta voisin saarnata tuntitolkulla)

Käytiin Ollin kanssa keskiaikamarkkinoilla

10. Ketä ihailet? Miksi?
Tähän on ehkä pakko antaa niinkin klisee vastaus, kun oma äiti. Äidillä on käytännöllistä järkeä vaikka muille jakaa, äiti tekee järkevimmät suunnitelmat ja jakaa parhaat neuvot kun itsellä menee sormi suuhun. Ollessani nuorempi olimme tämän tästä napit vastakkain, mutta nyt myöhemmin ajateltuna äiti on sellainen äiti, jollainen haluan itsekin omille lapsilleni joskus tulevaisuudessa olla.

Ja jottei minulle jäisi huono omatunto, haluan nostaa esille myös isän. Arvomaailmamme isän kanssa on lähestulkoon identtinen, joten hyviä keskusteluja syntyy tuon tuosta. Työntekijänä isä on minulle ehdoton esikuva - käytännöllinen ja järkevä.

11. Mistä pienestä arjen ilosta nautit? 
Tästä listasta tulisi loputon, mutta jos yksi pitää mainita, niin hyvä tuoksu - lähti se sitten sateen jälkeisestä kesäilmasta, hyvästä ruuasta tai rakkaasta ihmisestä.



Seuraavat kysymykset ovat
  1. Viimeisin asia, joka sai sinut nauramaan?
  2. Mitä odotat eniten tässä kesässä?
  3. Mikä on sinulle omassa ulkonäössäsi tärkeintä?
  4.  Mitä pelkäsit pienenä?
  5. Kuinka saat negatiiviset tunteet purettua?
  6. Paras saamasi neuvo ja keneltä sen sait?
  7. Mikä sinua motivoi?
  8. Mistä biisistä saat voimaa huonolla hetkellä?
  9. Mitä on tämän päivän to-do listalla?
  10. Mitä kadut?
  11.  Luettele ainakin viisi asiaa, jotka tekevät elämästäsi ihanaa

Ja seuraavaksi haasteen saavat