maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pojat laulakaa se laulu, joka sai mut aina nauramaan

Olenko ainoa, joka edelleen odottaa kesän alkamista? Huonot kelit ovat taanneet sen, että koen jumiutuneeni johonkin kevään ja kesän välitilaan. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että eletään jo juhannusviikkoa! Odottelu on johtanut tekemättömyyteen, ja tekemättömyys puolestaan postailemattomuuteen (onpa hienoja sanoja...). Siksi Katan minulle nakkaama haaste tulikin hyvään väliin: hieman aktiivisuutta tänne bloginkin puolelle.

Ideana on vastata haastajan kysymyksiin, ja keksiä itse 11 kysymystä uusille haastettaville.


1. Mikä oli lapsena sun haaveammatti?
Olen onnellinen voidessani vastata tähän, että opettaja - minkä pitäisi neljän vuoden kuluttua olla haaveen sijaan ihan oikea ammatti. Jossain vaiheessa haaveilin myös eläinlääkärin urasta (kuten varmaan kaikki pienet tytöt), mutta se unelma kaatui viimeistään lukiossa pitkään matematiikkaan.

2. Jos olisit päivän vastakkaista sukupuolta, mitä tekisit?
Jos lähtökohta on se, että jo yläkoulussa kutsuttiin "Emmaa ja muita poikia" ja suosikkijuttuihin kuuluu edelleen esimerkiksi autoilu poikien kanssa, niin tuskin mitään ihmeellistä. Harrastaisin seksiä ehkä? :D

3. Mitä mieltä olet omista elämäntavoistasi?
Tämänkin kysymyksen kohdalla olen onnellinen, kun voin vastata olevani tyytyväinen! Terveelliset elämäntavat olivat minulle pitkään kompastuskivi, mutta vihdoin ja viimein ne alkavat olla reilassa. Tietenkin parantamisen varaa olisi aina, mutta perusta alkaa olla luja.

Mun kesäkuu pyörähti käyntiin varhaisjakelijan vänskärinä

4. Mikä on yksi ruoka-aine, josta et suostuisi luopumaan?
 Jäätelö.

5. Mitä voisit tehdä elämässäsi paremmin?
Tällä nimenomaisella hetkellä kaipaan aktiivisuutta. Rentoilu on ihanaa, mutta kesä tuntuu kuluvan liian nopeasti - nyt pitäisi jo tehdä jotakin repäisevää.

6. Haluaisitko ystävänpäivänä kimpun ruusuja vai suklaarasian? Miksi? 
Ehkä ruusuja, koska en koskaan ole saanut sellaisia, suklaata kylläkin. Sitä paitsi ystävänpäivän kohdalla joulusta on aikaa vasta puolitoista kuukautta, jolloin on kuitenkin vetänyt suklaaöverit.

Aksun kanssa maalla ♥

7. Jos saisit tuhlata nyt 1000€, mihin sen käyttäisit?
Vuokranmaksuun :'D. Jos tällaisia pakollisia menoja ei lasketa niin ostaisin varmaan Guessin laukun ja rannekellon. Loppurahalla vuokraisin mökin jostain päin Suomea, pakkaisin kimpsut ja kampsut ja kaverit matkaan ja suuntaisin lomalle.

8. Mitä haluaisit harrastaa, mutta jostain syystä et harrasta?
Tanssia, yksin tai parin kanssa. Onhan minulla toki tankotanssi, mutta tässä vaiheessa laji on vielä enemmänkin tekniikoiden ja yksittäisten liikkeiden harjoittelua kuin varsinaista tanssimista.

9. Mitkä asiat saavat sut suuttumaan?
Se, että sovitusta ei pidetä kiinni. Miten vaikeaa on tajuta, että oma sooloilu vaikuttaa myös kaikkien muiden suunnitelmiin, yleensä erittäin negatiivisesti? Samaan kategoriaan menee myös myöhästely. Minkä takia luvataan olla paikalla tiettyyn aikaan, jos siitä on kerran mahdoton pitää kiinni? (Verenpaine nousee kun edes kirjoitan tästä :D Aihe, josta voisin saarnata tuntitolkulla)

Käytiin Ollin kanssa keskiaikamarkkinoilla

10. Ketä ihailet? Miksi?
Tähän on ehkä pakko antaa niinkin klisee vastaus, kun oma äiti. Äidillä on käytännöllistä järkeä vaikka muille jakaa, äiti tekee järkevimmät suunnitelmat ja jakaa parhaat neuvot kun itsellä menee sormi suuhun. Ollessani nuorempi olimme tämän tästä napit vastakkain, mutta nyt myöhemmin ajateltuna äiti on sellainen äiti, jollainen haluan itsekin omille lapsilleni joskus tulevaisuudessa olla.

Ja jottei minulle jäisi huono omatunto, haluan nostaa esille myös isän. Arvomaailmamme isän kanssa on lähestulkoon identtinen, joten hyviä keskusteluja syntyy tuon tuosta. Työntekijänä isä on minulle ehdoton esikuva - käytännöllinen ja järkevä.

11. Mistä pienestä arjen ilosta nautit? 
Tästä listasta tulisi loputon, mutta jos yksi pitää mainita, niin hyvä tuoksu - lähti se sitten sateen jälkeisestä kesäilmasta, hyvästä ruuasta tai rakkaasta ihmisestä.



Seuraavat kysymykset ovat
  1. Viimeisin asia, joka sai sinut nauramaan?
  2. Mitä odotat eniten tässä kesässä?
  3. Mikä on sinulle omassa ulkonäössäsi tärkeintä?
  4.  Mitä pelkäsit pienenä?
  5. Kuinka saat negatiiviset tunteet purettua?
  6. Paras saamasi neuvo ja keneltä sen sait?
  7. Mikä sinua motivoi?
  8. Mistä biisistä saat voimaa huonolla hetkellä?
  9. Mitä on tämän päivän to-do listalla?
  10. Mitä kadut?
  11.  Luettele ainakin viisi asiaa, jotka tekevät elämästäsi ihanaa

Ja seuraavaksi haasteen saavat
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti