Tarinoita syömisestä

Oikein syöminen on ollut minulle vaikea asia koko elämäni. Alakouluiässäni söimme kotona vain yhden lämpimän aterian päivässä, sillä iltaruoka ei maistunut. Lisäksi olen aina ollut perso makean perään. Nämä kaksi ovat luoneet pettämättömän yhdistelmän - nimenomaan siinä pahassa.

Muuttaessani omilleni 16-vuotiaana vihasin ruuanlaittoa, sillä olin huono siinä. Näin jälkikäteen arvostan suuresti lukiossa tarjoiltavaa ilmaista kouluruokaa: Se todennäköisesti piti minut hengissä, tai ainakin ihmisen muotoisena. Illat elinkin sitten lähinnä leivällä - ja herkuilla. Käännekohta tässä tapahtui vasta abivuoden keväällä avoliiton myötä - ruokaa oli pakko tehdä, kun toinenkin osapuoli sitä vaati. Seuraavana syksynä muutin kuitenkin taas omilleni opiskelun perässä. Kun minulla meni hyvin, jaksoin tehdä iltaruuan. Kun vaikeat ajat koittivat ja maailma kaatui päälle, elin suklaalla.

Täytettyjä avokadoja

Suhteeni ruokaan on aina ollut kieroutunut. Kun oma peilikuva lakkasi miellyttämästä joskus lukioiässä, aloin kokea huonoa omaatuntoa syömisestä. Tästä seurasi tietenkin aterioiden skippaamista. Keho ei kuitenkaan toimi ilman polttoainetta, ja niinpä elimistö alkoi sitä vaatia. En kuitenkaan kokenut suoranaista nälkää, vaan nimenomaan makeannälkää. Lopputuloksena ostin kaupasta sen karkki- tai sipsipussin tai litran jäätelöä. Syystä tai toisesta herkuttelu ei vaivannut omaatuntoa. Pahimmillaan tilanne siis kärjistyi siihen, että elin käytännössä pelkällä jäätelöllä.

Lukion jälkeen tilanne on parantunut. Etenkin viimevuonna asuessani Kuopiossa repsahduksia tuli masennuksen ja herkkujen lohduttavan vaikutuksen seurauksena, mutta pääsääntöisesti tein itselleni sen iltaruuan. Muuttaessani Savonlinnaan tein päätöksen, johon olin pyrkinyt alkuaikoina myös Kuopiossa: herkkuja vain viikonloppuisin. Syksyllä se onnistui hyvin, talvella heikommin. Keväällä, etenkin vapun jälkeen, tilanne alkoi kuitenkin pysyä lapasessa.

Täytettyjä tomaatteja

Ja nyt vihdoin voin ylpeänä kertoa: Olen tyytyväinen omaan syömiseeni! Syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kolmen tunnin välein. Herkut on sallittu viikonloppuisin, ehkä erikoistilanteissa myös muulloin. Niitä ei ole kuitenkaan tehnyt edes mieli. Vihdoinkin, vihdoinkin, olen syömisen suhteen siinä pisteessä, jota olen tavoitellut vuosia. Ja voin kertoa, ettei fiilis voisi olla yhtään parempi!