torstai 21. toukokuuta 2015

Eräs epäonnistunut hiustenvärjäysprojekti

Värjäsin hiukset ruskeiksi reilu vuosi sitten. Tykkään väristä kovasti, mutta kevättalvella aloin kaivata hiustyyliini hieman vaihtelua. Lopulta päädyin siihen, että värjäisin hiukset kesää vasten takaisin luonnollisen värisiksi, siis punaisiksi. Kumpa homma olisikin ollut niin yksinkertainen...


Juoksen useampana päivänä ympäri Jyväskylää etsimässä sopivaa hiusväriä.
Oikea sävy löytyy värikartastosta - mutta ei hyllytavarana. 
Oikea sävy löytyy hyllystä - se onkin kevytväri
Minut vakuutetaan kevytvärin toimivuudesta - oikeaa sävyä ei myynnissä
Lopulta, lopulta saan käsiini kaksi viimeistä, oikeansävyistä hiusväripakettia.


Väriaine on ihanaa. Se leviää helposti, ei valu, enkä onnistu sotkemaan kuin yhden isäni vanhan kauluspaidan, jonka hän lahjoitti juuri tähän tarkoitukseen. En värjännyt tällä kertaa edes lattioita. Yksi paketti riitti paksuihinkin hiuksiin.

Lopputulos ei eroa lähtötilanteesta millään tavalla.


Mikä sitten meni pieleen? Suurin tekijä taisi olla se yksinkertainen seikka, että yritin vaalentaa tummia hiuksia ilman värinpoistoa. Tietenkään se ei onnistu, ei ainakaan kotikonstein. Mikään ei tietenkään ole niin helppoa kuin jälkiviisaus, ja vetoan kasvatukseeni: Kyseenalaista kaikki.

Johtopäätös: Pidä ruskeat hiukset. Ja mene seuraavalla kerralla parturiin.

#mitenmeninoinniinkuomastamielestä

tiistai 19. toukokuuta 2015

Best memories come from bad ideas - to do summer 2015

♥ Tee roadtrip hyvien ystävien kanssa

♥ Harrasta kotimaanmatkailua muutenkin - käy vähintään Tampereella ja Viitasaarella mummojen luona

♥ Rusketu - älä pala (tää on mulle punapäänä kaikkein vaikein!)

♥ Sateisena päivänä käperry peittojen alle katsomaan Sinkkuelämää

♥ Nappaa rantalukemiseksi vakavasti otettavan kirjallisuuden sijaan vanhoja Pollux-kirjoja


♥ Vesihiihdä ja sauno ystävien kanssa

♥ Käy ratsastamassa ja uittamassa hevosia

♥ Syö Savonlinnassa aamiaista omalla parvekkeella

♥ Vietä kaveriporukalla yhtä huikea juhannus kuin neljä edellistä ovat olleet


♥ Tee soittolista kesäbiiseistä

♥ Valvo koko yö

♥ Tee juoksulenkki aamuauringossa ja käy sitten aamu-uinnilla

♥ Syö muutakin kuin jätskiä ja grilliruokaa (mutta ehdottomasti myös niitä :D)



♥ Käy ainakin yksillä festareilla

♥ Ota paljon kuvia ja fiilistele niitä syksyllä

♥ Pukeudu usein mekkoihin ja hameisiin kun siihen kerrankin on mahdollisuus

♥ Istu yksin laiturin nokassa tyynenä kesäyönä katselemassa järvelle


♥ Käy jossakin huvipuistossa, esimerkiksi parhaana pitämässäni Särkänniemessä

♥ Lähde laivalle ystävien kanssa

♥ Tee jotain täysin järjetöntä - best memories come from bad ideas

♥ Ota etenkin kesäkuusta kaikki mahdollinen irti, ennenkuin rakkaat Olli ja Jani sonnustautuvat armeijan harmaisiin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

1/5

Tänään saatiin fuksivuosi taputeltua viimeisen biologian demon myötä. Sen kunniaksi ajattelin listata teille (ja itselleni ikävän ehkäisemiseksi) kuluneen lukuvuoden huippuhetket.

  
♥ Fuksiaisten - siis kampustapahtuman ja kaupunkisuunnistuksen - teema oli tulevaisuus. Itse taisin pukeutumisellani tehdä pikemminkin paluun muutaman vuosikymmenen taakse. Tutit menossa mukana. 


♥ Fuksiristeily Ieva-laivassa Savonlinnan saarten ympäri. Keli kuin morsian ja fiilis samaa luokkaa. Jatkot kantakuppila Häppärissä, jossa uusia tuttavuuksia alkoi syntyä myös oman ryhmän ulkopuolella. 

♥ Hämeenkadun Appro Tampereella. Ensimmäiset opiskelijabileet Savonlinnan ulkopuolella, rakkaan serkkupoikani Markon luotsaamana. Vanhoja ja uusia tuttavia, kaatosade ja salmarit alakoulun kunniaksi. 

♥Timpparisteily. Karhun ja Leijonan (ja karpaloiden) metsästystä pimeällä saarella. Saimme Jonnan kanssa saaliiksemme karhun, karpalon ja hienot haalarimerkit.


♥ Olavinkadun Appro, tutustumista Savonlinnan baaritarjontaan. Ehdottomasti yksi parhaista Savonlinnassa viettämistäni illoista!


♥ Linnanjuhlat. OKL:n perinne ovat Olavinlinnassa järjestettävät linnanjuhlat itsenäisyyspäivää edeltävänä tiistaina. Note to self: Ensivuonna matalat kengät.


♥ TP-Appro. Ensimmäistä kertaa upouusia opiskelijahaalareita ulkoiluttamassa. 


 
♥ Poikkitieteelliset haalaribileet Jyväskylässä. Ensimmäiset opiskelijabileet kotikaupunki Jyväskylässä rakkaan Taitsin kanssa. Vierailevan tähden fiilis oli ihana - kenelläkään ei ollut samanlaisia haalareita. Tässä vaiheessa olin saanut jo haalarimerkitkin ommeltua paikoilleen.


♥ Ensimmäinen akateeminen vappu, lakki päähän ja haalarit jalkaan, voilá! 
Ps. En näytä oikeesti jalkapallolta, kuva hämää. ...joohan?


Lisäksi mieleen ovat painuneet monet kokoontumiset ystävien kanssa, joista jokaiset ansaitsisivat oman mainintansa. Painotus kuitenkin pysyköön tällä kertaa muiden järjestämissä tapahtumissa. Monta tapahtumaa jäi kiertämättä ja kokematta, mutta pitäähän sitä ensivuodellekin jotain uutuudenviehätystä säästää. Nyt on kuitenkin ensimmäinen viidestä opiskeluvuodesta suoritettu enemmän tai vähemmän kunnialla läpi, joten tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä. Ennen sitä olisi kuitenkin yksi kesä nautittavana!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Ja vitut mähän kirjotan just sen mitä nään

Huhtikuu 2011
Kuten vuoden alussa mainitsin, piilotin kaikki vanhat blogitekstit tulostaakseni ne itselleni muistokansioksi. Viime viikolla otin vihdoin asiakseni toteuttaa suunnitelman. Heinäkuun 2012 kohdalla tulostimesta loppui muste, joten siinä välissä oli hyvä hetki pysähtyä pohtimaan vanhoja tekstejä. Huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen (tai kahteen) asiaan: Kuinka paljon olen muuttunut, ja kuinka paljon se on vaikuttanut kirjoitustyyliini.

Aloitin bloggaamisen lukion ykkösellä, keväällä 2011. Tuohon aikaan olen postaillut paljon laulujen sanoja ja runoja, varsinaiset tekstit ovat olleet pitkiä, kuvia on vilahdellut vain siellä täällä ja ystävien nimiä on bongattavissa harva se teksti. Hieman alkua pidemmälle tullessa tekstit kertovat lähinnä kuulumisiani: Mitä olen tehnyt, kenen kanssa, missä ja miksi. Sellaisia tekstejä syntyy nykyään hyvin harvoin.

Nykyään tuntuu, että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin syvempi, merkityksellisempi, tai muuten vain kuulumisia kiinnostavampi sanoma. Myönnän kuitenkin, että minulla on ikävä aktiivista, huoletonta bloggaamista - ilman stressiä siitä, kiinnostaakohan ketään. Tuolloin luin vain tuttavieni blogeja, eikä minulla ollut aavistustakaan blogitrendin laajuudesta. Mitä syvemmälle blogimaailman syövereihin eksyy, sitä tyytymättömämpi on omiin teksteihinsä. Missä vaiheessa lukijamäärä sidostui minäkuvaani bloggaajana? Blogiharrastus alkoi vain, koska rakastin kirjoittamista - lukijoista viis.

Kaipaan sitä maanläheistä, nuorta viatonta (?) minua, joka kirjoitteli siitä mitä kulloinkin oli mielessä. Ehkä seuraavaksi kirjoitan niitä kuulumisia. Vaikka sitten nostalgiasyistä.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Glada vappen, bara vatten



Taas kerran vappu pyöräytti toukokuun ja yhä intensiivisemmän kesän odotuksen käyntiin. Vappua juhlittiin tänävuonna kuten edellisenäkin, Jyväskylän kirkkopuistossa hengailemalla. Ilmeisesti myös Savonlinnassa olisi jonkinlaista vappuvilskettä korkeakoulujen taholta järjestetty, mutta lähimmät ystävät suuntasivat muualle. Summa summarum, matkalippu Jyväskylään. Viime vuonna pukeutumiskaartiin liittynyt lakki sai nyt seurakseen myös opiskelijahaalarit, mikä vaikutti fiilikseen yllättävän paljon! Haalarionnellisuuden lisäksi vappu sisälsi hyviä ystäviä, naurua, skumppaa, pizzaa, munkkeja, MM-kisahuumaa ja loppujen lopuksi myös yllättävän limusiiniajelun.


Vapusta jäi kuitenkin käteen jotain muutakin. Nimittäin pieni morkkis huonosti syömisestä, juomisesta, liikkumisesta ja nukkumisesta. Nämä ovat kolkuttaneet takaraivossa jo muutaman viikon, mutta en ole antanut asialle sen suurempaa painoarvoa. Nykyinen arkirytmi - kolme päivää arkea ja neljä viikonloppua - päästävät helpolla: aina voi vedota viikonloppuun. Vapun jälkeinen morkkis toimi kuitenkin tällä kertaa liikkeellepanevana voimana: Tällä hetkellä motivaatio tuntuu olevan huipussaan!

Tämän hetken to do lista näyttää seuraavalta:

♥ Syö terveellisesti. 
Ei herkuttelua (paitsi viikonloppuisin kohtuudella, ja tällä kertaa viikonloppu saa jäädä kaksipäiväiseksi!), paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ja ennenkaikkea säännölliset ruoka-ajat. Viimeinen on osoittautunut suurimmaksi heikkoudekseni - unohdan yleensä syödä ja sitten iskee makeannälkä.

♥ Nuku tarpeeksi, tähtäimessä 8h/yö.
Tämä tuskin tuottaa ongelmia. Käyn yleensäkin ajoissa nukkumaan tekemisen puutteen takia, eikä tässä vaiheessa kevättä tarvitse edes nousta aikaisin - luennot ja demot alkavat pääsääntöisesti vasta 10 jälkeen.

♥ Käy lenkillä tai liiku muuten.
Lenkkeily on alkanut innostaa aivan uudella tavalla auringonpaisteen myötä. Se on myös tehokas keino polttaa rasvaa, mikä motivoi harmainakin päivinä. Kesäkunto (vuonna 2052), täältä tullaan!

♥ Venyttele päivittäin.
Aineenvaihdunta tehostuu, selluliitti häviää, kroppa on terveempi, ja hei, onhan se nyt kivaa olla notkea!

♥ Juo vettä vähintään 3 litraa päivässä
Aineenvaihdunta tehostuu edelleen, minkä lisäksi vesi tekee ihmeitä iholle. Minulla on lähes aina vesipullo mukanani. Näin vedenjuonnista tulee huolehdittua, ja juodun veden määrästä pysyy kärryillä.

Katsotaan, mihin näillä päästään!
XOXO, Emma

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Erätaika 2015

 Näin ennen kuukauden vaihtumista ja vappuhulinoita on hyvä palata vielä hetkeksi viime viikonlopun tunnelmiin. Ja ei, en puhu nyt Bloggers' Inspiration Daysta, vaan hieman maanläheisemmin Kuopiossa järjestetyistä Erätaika 2015 messuista. Itse seisoin perjantaista sunnuntaihin tiskin takana jakamassa ilmisia koiranruokanäytteitä.



Monien korviin erämessut kuulostavat varmasti hyvinkin tylsältä tapahtumalta - eivät ainakaan miltään blogigaaloihin verrattuna. Kolmien messujen kokemuksella voin kertoa, että sitä ne eivät ole. Tietenkin välillä tulee hetkiä, jolloin samojen litanioiden ja mainospuheiden latelu kyllästyttää, naama tuntuu kramppaavan liiasta hymyilystä ja keitettyjen spagettien uskoisi kantavan paremmin kuin jalat. Hyviä hetkiä on kuitenkin paljon enemmän. 



Yöt hotellissa ja päivät ständin takana eivät tosiaankaan ole minulle tavallista elämää, joten työsuhteesta huolimatta messut ovat irtiotto tavallisesta elämästä. Viime kesän erämessut Riihimäellä ja viikonlopun messut Kuopiossa ovat opettaneet minulle valtavasti - ennenkaikkea itsestäni. Lisäksi rakastan ihmisten tapaamista. Välillä tulee tylyjä kommentteja, välillä rakkaudentunnustuksia. Tutustuu uusiin ihmisiin, ja vanhojen tuttujen kohtaaminen tuntuu luksukselta. Jos oman työpisteen takaa kerkeää hetkeksi livahtamaan, on messuilla valtavasti näkemistä. Ja syömistä.



Päällimmäinen syy lähteä tällä kertaa mukaan oli kuitenkin kohdekaupunki. Kuopio. Rakas Kuopio. En ole käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen kun muutin sieltä viime kesänä pois. Alkujaan inhosin asua siellä, mutta aloin pitämään kaupungista sitä enemmän, mitä lähempänä muuttopäivä oli. Lopulta minun oli myönnettävä, että osa sydämestäni jäi todellakin sinne. Ja hei, minä olin ständillämme ainoa, joka voi hyvällä omalla tunnolla väittää itseään savolaiseksi! Minut taidettiinkin palkata mukaan tulkiksi.


Veri vetää takas aina minut Kuopioon ♫

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

The Secret of Victoria?

Kolmen viikon pääsiäisloma vetelee viimeisiään, ja huomenna palataan arkeen. Kerrankin kyseessä ei ole karu paluu arkeen, vaan on mukava päästä taas rutiineihin kiinni. Viimeisen lomapäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin tulla tervehtimään teitä (erikoisterkut Ellalle!).

Loma sisälsi kaikkea mitä loman kuuluukin: Tyhjiä päiviä, jolloin voi hyvällä omalla tunnolla lekotella telkkarin ääressä, terassikauden availua ystävien kanssa ja päättömiä suunnitelmia, jotka jäivät (vielä...) toteuttamatta, ulkona syömistä, mummon luona syömistä, suklaan syömistä, syömistä muuten vaan sillä jos ei syö saattaa kuolla, tankotanssia ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, sekä viimeisimpänä miniloma Tallinnaan.




 



En ole viimeaikoina esiintynyt kovin aktiivisena bloggaajana, mutta lukijana olen kunnostautunut siinä missä ennenkin. Tallinnaan mennessä Victoria's Secretin hylly laivan kosmetiikkaosastolla herätti siis väkisinkin kiinnostukseni. Suhtaudun kieltämättä VS:n tuotteisiin hieman skeptisesti, ne vaikuttavat ennemminkin statussymboleilta kuin toimivalta kosmetiikalta. Kuten vanha sanonta kuitenkin kuuluu, ei savua ilman tulta. Paluumatkalla tein lopulta päätöksen testata, ovatko VS:n tuotteet kaiken sen hehkutuksen arvoisia. Matkaani tarttui Amber Romance -niminen vartalovoide, joka lähtee nyt sitten testaukseen. Laadusta tai toimivuudesta en vielä osaa sanoa, mutta hei, tuoksuvathan nämä ainakin hyvältä.


Minä kiittään ja kuittaan ja lähden karkuun koska bongasin just hämähäkin mun huoneesta. Hyi.