Ja vitut mähän kirjotan just sen mitä nään

Huhtikuu 2011

Kuten vuoden alussa mainitsin, piilotin kaikki vanhat blogitekstit tulostaakseni ne itselleni muistokansioksi. Viime viikolla otin vihdoin asiakseni toteuttaa suunnitelman. Heinäkuun 2012 kohdalla tulostimesta loppui muste, joten siinä välissä oli hyvä hetki pysähtyä pohtimaan vanhoja tekstejä. Huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen (tai kahteen) asiaan: Kuinka paljon olen muuttunut, ja kuinka paljon se on vaikuttanut kirjoitustyyliini.

Aloitin bloggaamisen lukion ykkösellä, keväällä 2011. Tuohon aikaan olen postaillut paljon laulujen sanoja ja runoja, varsinaiset tekstit ovat olleet pitkiä, kuvia on vilahdellut vain siellä täällä ja ystävien nimiä on bongattavissa harva se teksti. Hieman alkua pidemmälle tullessa tekstit kertovat lähinnä kuulumisiani: Mitä olen tehnyt, kenen kanssa, missä ja miksi. Sellaisia tekstejä syntyy nykyään hyvin harvoin.

Nykyään tuntuu, että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin syvempi, merkityksellisempi, tai muuten vain kuulumisia kiinnostavampi sanoma. Myönnän kuitenkin, että minulla on ikävä aktiivista, huoletonta bloggaamista - ilman stressiä siitä, kiinnostaakohan ketään. Tuolloin luin vain tuttavieni blogeja, eikä minulla ollut aavistustakaan blogitrendin laajuudesta. Mitä syvemmälle blogimaailman syövereihin eksyy, sitä tyytymättömämpi on omiin teksteihinsä. Missä vaiheessa lukijamäärä sidostui minäkuvaani bloggaajana? Blogiharrastus alkoi vain, koska rakastin kirjoittamista - lukijoista viis.

Kaipaan sitä maanläheistä, nuorta viatonta (?) minua, joka kirjoitteli siitä mitä kulloinkin oli mielessä. Ehkä seuraavaksi kirjoitan niitä kuulumisia. Vaikka sitten nostalgiasyistä.

Glada vappen, bara vatten

Taas kerran vappu pyöräytti toukokuun ja yhä intensiivisemmän kesän odotuksen käyntiin. Vappua juhlittiin tänävuonna kuten edellisenäkin, Jyväskylän kirkkopuistossa hengailemalla. Ilmeisesti myös Savonlinnassa olisi jonkinlaista vappuvilskettä korkeakoulujen taholta järjestetty, mutta lähimmät ystävät suuntasivat muualle. Summa summarum, matkalippu Jyväskylään. Viime vuonna pukeutumiskaartiin liittynyt lakki sai nyt seurakseen myös opiskelijahaalarit, mikä vaikutti fiilikseen yllättävän paljon! Haalarionnellisuuden lisäksi vappu sisälsi hyviä ystäviä, naurua, skumppaa, pizzaa, munkkeja, MM-kisahuumaa ja loppujen lopuksi myös yllättävän limusiiniajelun.

Vapusta jäi kuitenkin käteen jotain muutakin. Nimittäin pieni morkkis huonosti syömisestä, juomisesta, liikkumisesta ja nukkumisesta. Nämä ovat kolkuttaneet takaraivossa jo muutaman viikon, mutta en ole antanut asialle sen suurempaa painoarvoa. Nykyinen arkirytmi - kolme päivää arkea ja neljä viikonloppua - päästävät helpolla: aina voi vedota viikonloppuun. Vapun jälkeinen morkkis toimi kuitenkin tällä kertaa liikkeellepanevana voimana: Tällä hetkellä motivaatio tuntuu olevan huipussaan!

Tämän hetken to do lista näyttää seuraavalta:

♥ Syö terveellisesti. 

Ei herkuttelua (paitsi viikonloppuisin kohtuudella, ja tällä kertaa viikonloppu saa jäädä kaksipäiväiseksi!), paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ja ennenkaikkea säännölliset ruoka-ajat. Viimeinen on osoittautunut suurimmaksi heikkoudekseni - unohdan yleensä syödä ja sitten iskee makeannälkä.

♥ Nuku tarpeeksi, tähtäimessä 8h/yö.

Tämä tuskin tuottaa ongelmia. Käyn yleensäkin ajoissa nukkumaan tekemisen puutteen takia, eikä tässä vaiheessa kevättä tarvitse edes nousta aikaisin - luennot ja demot alkavat pääsääntöisesti vasta 10 jälkeen.

♥ Käy lenkillä tai liiku muuten.

Lenkkeily on alkanut innostaa aivan uudella tavalla auringonpaisteen myötä. Se on myös tehokas keino polttaa rasvaa, mikä motivoi harmainakin päivinä. Kesäkunto (vuonna 2052), täältä tullaan!

♥ Venyttele päivittäin.

Aineenvaihdunta tehostuu, selluliitti häviää, kroppa on terveempi, ja hei, onhan se nyt kivaa olla notkea!

♥ Juo vettä vähintään 3 litraa päivässä

Aineenvaihdunta tehostuu edelleen, minkä lisäksi vesi tekee ihmeitä iholle. Minulla on lähes aina vesipullo mukanani. Näin vedenjuonnista tulee huolehdittua, ja juodun veden määrästä pysyy kärryillä.

Katsotaan, mihin näillä päästään!

XOXO, Emma

Erätaika 2015

 Näin ennen kuukauden vaihtumista ja vappuhulinoita on hyvä palata vielä hetkeksi viime viikonlopun tunnelmiin. Ja ei, en puhu nyt Bloggers' Inspiration Daysta, vaan hieman maanläheisemmin Kuopiossa järjestetyistä Erätaika 2015 messuista. Itse seisoin perjantaista sunnuntaihin tiskin takana jakamassa ilmisia koiranruokanäytteitä.

Monien korviin erämessut kuulostavat varmasti hyvinkin tylsältä tapahtumalta - eivät ainakaan miltään blogigaaloihin verrattuna. Kolmien messujen kokemuksella voin kertoa, että sitä ne eivät ole. Tietenkin välillä tulee hetkiä, jolloin samojen litanioiden ja mainospuheiden latelu kyllästyttää, naama tuntuu kramppaavan liiasta hymyilystä ja keitettyjen spagettien uskoisi kantavan paremmin kuin jalat. Hyviä hetkiä on kuitenkin paljon enemmän. 

Yöt hotellissa ja päivät ständin takana eivät tosiaankaan ole minulle tavallista elämää, joten työsuhteesta huolimatta messut ovat irtiotto tavallisesta elämästä. Viime kesän erämessut Riihimäellä ja viikonlopun messut Kuopiossa ovat opettaneet minulle valtavasti - ennenkaikkea itsestäni. Lisäksi rakastan ihmisten tapaamista. Välillä tulee tylyjä kommentteja, välillä rakkaudentunnustuksia. Tutustuu uusiin ihmisiin, ja vanhojen tuttujen kohtaaminen tuntuu luksukselta. Jos oman työpisteen takaa kerkeää hetkeksi livahtamaan, on messuilla valtavasti näkemistä. Ja syömistä.

Päällimmäinen syy lähteä tällä kertaa mukaan oli kuitenkin kohdekaupunki. Kuopio. Rakas Kuopio. En ole käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen kun muutin sieltä viime kesänä pois. Alkujaan inhosin asua siellä, mutta aloin pitämään kaupungista sitä enemmän, mitä lähempänä muuttopäivä oli. Lopulta minun oli myönnettävä, että osa sydämestäni jäi todellakin sinne. Ja hei, minä olin ständillämme ainoa, joka voi hyvällä omalla tunnolla väittää itseään savolaiseksi! Minut taidettiinkin palkata mukaan tulkiksi.

Veri vetää takas aina minut Kuopioon ♫

The Secret of Victoria?

Kolmen viikon pääsiäisloma vetelee viimeisiään, ja huomenna palataan arkeen. Kerrankin kyseessä ei ole karu paluu arkeen, vaan on mukava päästä taas rutiineihin kiinni. Viimeisen lomapäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin tulla tervehtimään teitä (erikoisterkut Ellalle!).

Loma sisälsi kaikkea mitä loman kuuluukin: Tyhjiä päiviä, jolloin voi hyvällä omalla tunnolla lekotella telkkarin ääressä, terassikauden availua ystävien kanssa ja päättömiä suunnitelmia, jotka jäivät (vielä...) toteuttamatta, ulkona syömistä, mummon luona syömistä, suklaan syömistä, syömistä muuten vaan sillä jos ei syö saattaa kuolla, tankotanssia ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen, sekä viimeisimpänä miniloma Tallinnaan.

 

En ole viimeaikoina esiintynyt kovin aktiivisena bloggaajana, mutta lukijana olen kunnostautunut siinä missä ennenkin. Tallinnaan mennessä Victoria's Secretin hylly laivan kosmetiikkaosastolla herätti siis väkisinkin kiinnostukseni. Suhtaudun kieltämättä VS:n tuotteisiin hieman skeptisesti, ne vaikuttavat ennemminkin statussymboleilta kuin toimivalta kosmetiikalta. Kuten vanha sanonta kuitenkin kuuluu, ei savua ilman tulta. Paluumatkalla tein lopulta päätöksen testata, ovatko VS:n tuotteet kaiken sen hehkutuksen arvoisia. Matkaani tarttui Amber Romance -niminen vartalovoide, joka lähtee nyt sitten testaukseen. Laadusta tai toimivuudesta en vielä osaa sanoa, mutta hei, tuoksuvathan nämä ainakin hyvältä.

Minä kiittään ja kuittaan ja lähden karkuun koska bongasin just hämähäkin mun huoneesta. Hyi.

Kruunuja sovittamassa

Minua kiehtovat suuresti hiuksiin liittyvät postaukset, ja ne tulee luettua aina erityisellä tarkkuudella. Niinpä halusin kirjoittaa sellaisen myös itse. Ajankohtakin tuntui sopivalta: eiliseen päivään kuului käynti kampaajalla ja tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Hiuksethan ovat naisen kruunu, vai kuinka? Hyvää naistenpäivää siis kaikille!

Sunnuntaiaamun ratoksi sukelsin arkistojen kätköihin, ja lopputuloksena esittelen kollaasin vanhoista hiustyyleistä. Enjoy!

2005. Mallorcan lomalla hiukseni kokivat ensimmäisen latvojen tasausta radikaalimman muutoksen ja palasin Suomeen lyhyttukkaisena. Riittipä muuten luokkakavereille ihmettelemistä.

2007. Lyhyissä hiuksissa sinisiä raitoja.
Seiska- ja kasiluokka olivat sitä
aikaa, kun kaikki kuvat muokattiin
tunnistamattomiksi. Näin jälkeenpäin
se harmittaa. Mutta uskokaa
tai älkää, nämä hiukset olivat aika kivat!

2008. En löytänyt sinisestä otsiksesta parempaa kuvaa, ei se oikeasti näyttänyt noin järkyttävältä!
...eihän?

2009 - vaalea otsis.

2009. Nyt täytyy sanoa, etten muista oliko hiuksissa
tummanpunaista, vai puskiko oma punapigmentti
tummanruskeasta läpi. Ainakin jossain vaiheessa ysiluokkaa
hiukset olivat ruskeat.

2010, oman värin ja otsatukan paluu

2011. Tässä eletään lukion kakkosluokkaa, ja tukkaa
kasvatettiin wanhojentansseja varten. Btw, huomatkaa täysin
sama asento ja ilme kuin edellisessä kuvassa :D

2012

2013

2014. Sain jostain idean värjätä hiukset taas ruskeiksi ja
kasvattaa niihin pituutta. Värjäytin ensimmäistä kertaa myös ripset.

2015 - Nykyinen hiuskuontalo
Ruskea on muuttunut yhä tummemmaksi ja otsatukka vakiinnuttanut asemansa.

Näin jälkeenpäin voin todeta, että onneksi teinivuosien kokeilut eivät jatkuneet muutamaa vuotta pidempään, ja onneksi ne ovat nyt takanapäin! Nykyinen hiustyyli miellyttää silmää. Saa tosin nähdä, millaisia ideoita kesä ja auringon haalistava vaikutus tuovat tullessaan...

Kuvia katsellessa en voinut olla miettimättä myöskään sitä, mihin puolet näistä vaatteista ovat kadonneet?

Keväthuuto

Maanantaina kuulin vuoden ensimmäiset linnunlaulut. Tänään ensimmäinen havaitsemani asia hitaan heräämisen jälkeen oli sälekaihtimien välistä pilkistävä auringonvalo. Ellen olisi avannut sälekaihtimia ja nähnyt lumen peittämää Jyväskylää, olisin hyvin voinut uskoa kevään olevan jo pidemmällä.

Moni ehkä muistaa periaatekysymykseni siitä, että joulua aletaan laittaa ja odottaa vasta joulukuun alussa. Kevään suhteen kaikilla periaatekysymyksillä voidaan heittää vesilintua. Tiedän, että elämme vasta helmikuuta, tilastollisesti Suomen kylmintä kuukautta, ja että se lasketaan vielä talvikuukaudeksi. Mutta mitä väliä?

Tekisi mieli laittaa aurinkolasit päähän. Lähteä kaupoille etsimään kevätvaatetusta. Tehdä soittolista kevätbiiseistä. Suunnitella vappua. Huutaa ääneen, silkasta riemusta.

 

I don't know, where to go, what's the right team

Kevät (tai lopputalvi) tuo aina mukanaan pohdintaa opiskelupaikasta. Olen onnekas voidessani sanoa että minulla on unelmieni opiskelupaikka - ainakin periaatteessa. Alaa en ole vaihtamassa. Kysymys kuitenkin kuuluu: Kutsuuko VAKAVA (kasvatustieteilijöiden pääsykoe) uudelleen? Elättelen nimittäin edelleen pientä haavetta siitä, että saisin opiskella Jyväskylässä.

Miksi Jyväskylä? Lähinnä siksi, että suurin osa ystävistäni on Jyväskylässä. Perheeni on siellä. Jyväskylästä on helppo (ja Savonlinnaan verraten halpa) matkustaa ympäri Suomea. En voi väheksyä myöskään Rautalammin vaikutusta - vain 100km väliä ja suoraa tietä.

Miksi ei Savonlinna? Hyvä kysymys. Lähinnä välimatkojen ja huonojen liikenneyhteyksien takia.

Mutta silti... Savonlinnassa opiskelen musiikki-/teatteripainotteisella OpeArt-linjalla, joka voisi olla jokseenkin kova valttikortti työnhaussa. Olen myös pikkuhiljaa alkanut pitää Savonlinnaa kotinani. Täällä olevat ihmiset ovat muuttuneet opiskelutovereista ystäviksi.

Ja mitä ihmettä sanoisin Jyväskylän haastattelussa? "Mulla kyllä on jo opiskelupaikka mut se on väärässä kaupungissa" "Juu kyllä, olen viemässä paikan joltakin vain Jyväskylään hakeneelta vaikka opiskelenkin jo unelmieni alalla..." Jepjep.

Todennäköisesti haen tänä keväänä Jyväskylään ja luen VAKAVAan niin hyvin kuin opinnoiltani ehdin. Onhan minulla vielä kesään asti aika päättää, otanko mahdollista opiskelupaikkaa vastaan vai jatkanko Savonlinnassa.

Haluan auton. Se ratkaisisi kaikki ongelmat.

TB Viime kevät