It's not about the destination, It's about the journey

Heippa!

Taas on yksi viikonloppu takanapäin ja uusi viikko edessä. Palaan kuitenkin vielä hetkeksi viikonlopun tunnelmiin. Tästä viikonlopusta poikkeuksellisen teki se, että vietin sen kotona Savonlinnassa. Kuten rivien välistä oon ehkä käynyt ilmi, se on hyvin harvinaista. Yleensä olen aina menossa, suuntaan tai toiseen.

Olen aina rakastanut matkustamista. Pienenä reissasimme asuntovaunun kanssa ympäri Suomea isovanhempieni ja serkkuni kanssa. Tuolloin muistan serkkuni höpöttäneen tauotta siinä missä minä katselin maisemia. Peruskouluikäisenä vietin kesät ympäri Suomea sukulaisten ja kaverien vieraina. Rautalammilla asuessani kuvioihin tuli päätön bilistely ympäri kyliä, kunhan sai autossa istua. Sitten on nykyinen tilanne - maltan viettää kotona ehkä yhden viikonlopun kuussa.

Syy tähän on tietenkin määränpäässä - oli se sitten Jyväskylässä, Rautalammilla, Tampereella, Jämsässä, missä hyvänsä. Kuitenkin myös matka merkitsee minulle paljon. Sanoiksi sen merkitys alkoi hahmottua vasta viime kesänä, erään ystävän kanssa käydyn keskustelun myötä.

Matkustaminen on tapa rentoutua - enkä tällä matkustamisella tarkoita kanarianlomia. Se on siirtymäriitti, jolloin arkiasiat jätetään kotiin ja annetaan itselle lupa hengittää. Linja-autossa tai junassa istuessa koko sielu tuntuu lepäävän. Ei tarvitse tehdä mitään järkevää, saa vain olla, kääntää kuulokkeiden kautta soivan musiikin täysille ja katsella ohikiitäviä maisemia. Sulkeutua omaan pieneen kuplaansa.

Matkustaminen on aikaa itselle, ja opiskelujen lomassa voin sanoa sen todellakin tulevan tarpeeseen.

No one sleeps when I'm awake

Huomenta!

Minun on ollut monena päivänä tarkoitus tulla tervehtimään teitä, mutta tehtävien lomassa se on aina jäänyt. Tänään heräsin pitkästä aikaa pirteänä ennen kellon soittoa, joten tässä voisi olla sopiva väli päivittää hieman kuulumisia.

Lokakuun alussa oli Kauppakadun Appro Jyväskylässä, joka minulta jäi viimevuonna väliin. Vaikka approbatur-tutkintoon vaaditaan vain kahdeksan leimaa, ehti siinä ajassa sattua ja tapahtua! Tutustuin uusiin ihmisiin, näin vanhoja ystäviä ja törmäsin sattumalta vielä vanhempiin ystäviin, pääsin tenttiin, esittelin ihmisiä toisilleen, ja kävin syvällisiä keskusteluja tuntemattomien kanssa. Käteen jäi siis kasa mahtavia muistoja sekä uusi haalarimerkki.

Viime viikolla oli vuorossa Hämeenkadun Appro Tampereella. Sinne suuntasin serkkuni ja tämän teekkarikavereiden kanssa, ja mikäli mahdollista, tämä torstai oli vielä edellistäkin tapahtumarikkaampi. Mainittakoon vaikka mopoautojen mittailu keskellä risteystä sekä lyhyt dialogi: "Ootko säkin Lamminmäki?" "Joo oon." "No se selittää." wtf :D

Paljon on siis menty ja tultu. Tampereenreissun jälkeen olin siis hyvin huojentunut tajutessani, että saan olla Savoninnassa monta viikkoa. Ei kiirettä mihinkään, ei puolipakollisia kissanristiäisiä. Normaalia arkea ja vihdoin normaalia treenirytmiä. Huomasin kuitenkin nuolaisseeni ennenkuin tipahti...

Syyskuun lopussa sain Jyväskylässä elämäni ensimmäiset sakot, sillä ajamani auto oli mukamas katsastamatta. Ajoin isäni autoa, ja olin tottakai olettanut hänen huolehtivan määräaikaiskatsastuksesta, eikä mieleeni ollut tullut tarkistaa koko asiaa. Rekisteriotteen mukaan katsastus olisi pitänyt suorittaa välillä 10.10.2014-10.2.2015. Katsastus näytti siis olevan yli puoli vuotta myöhässä, ja poliisit veivät auton kilvet.

Kun asiaa alettiin selvittelemään, huomattiin, että kyseessä oli katsastuskonttorin virhe. Todellisuudessa määräaikaiskatsastuksen väli olisi 10.10.2015-10.2.2016. Kun rekisteriote uusittiin viime keväänä, oli määräaikaiskatsastuksen aikaväliin lipsahtanut väärä vuosi. Sakko oli siis aiheeton ja kilvet sai hakea takaisin.

Ajattelin asian olevan jo selvä, kunnes maanantaina löysin kotoani kutsun Jyväskylään käräjäoikeuteen, jossa asia käsitellään. Periaatteessa minun ei olisi pakko olla mukana, sillä tapaus on selvä eikä puuttumiseni estä asian käsittelyä ja ratkaisua. Uteliaisuus kuitenkin vetää minua paikalle. Vaikka tämä on ehkä käräjäoikeudessa rutiini, minulle uutta ja jännittävää. Aivan kuin olisin joutunut keskelle jotakin mafialeffaa!

Miksi minulla on tunne, että missä ikinä liikunkin, aina sattuu ja tapahtuu?
Ainakaan elämä ei käy tylsäksi! Saa nähdä, mitä tämäkin päivä tuo tullessaan...

The Balance

Long time no see my friend!

Voisin puolustella hiljaisuuttani arkeen totuttelemisella tai kiireellä syksyn koulutehtävien parissa. Totuuden nimissä minun on kuitenkin paljastettava, että kumpikaan niistä ei ole vienyt aikaani kohtuuttomasti. Aikaani on vienyt lähinnä matkustaminen - elämä kahden kaupungin välillä ei ole helppoa. Viime viikon hehkulamppuna keksinkin, mitä kaipaan rakkaalta Rautalammilta kaikista eniten: Elämä oli keskittynyt yhdelle paikkakunnalle.

Vaikka arkeen totutteleminen ei olekaan vienyt valtavasti aikaa, organisointikykyä se on kuitenkin kysynyt, osittain juurikin kahden kaupungin välillä ravaamisen takia. Eniten solmuja kuitenkin syntyy treenaamisen ja opiskelijaelämän sovittamisesta yhteen. Kun soppaan lisätään kaikki muukin elämä, menee yhtälö hankalaksi.

Poikkarit @ JKL 3.9.2015

Kuten moni tietää, valitettavan suureen osaan opiskelijaelämästä liittyy alkoholi. Tietenkään juhliin ei ole pakko osallistua, eikä niissä varsinkaan ole pakko juoda. Osaan pitää hauskaa myös ilman alkoholia, mutta kukapa ei kokisi pientä ulkopuolisuuden tunnetta selvinpäin täpötäydessä yökerhossa? Ja koska ulkopuolisuus on etenkin allekirjoittaneelle varsin epämiellyttävä tunne, illanvietot sisältävät usein oluen tai pari. Tai muutaman siihen päälle. Ja miksi sitten osallistun näihin juhliin? Koska sosiaaliset suhteet hoidetaan luentosalin ulkopuolella. Kaikkien kiireiden keskellä nämä illanvietot ovat usein ainoita hetkiä, kun isompi porukka ehtii kokoontua yhteen.

Yritetäänpä yhdistää tähän treeni. (Okei, tämä lause saattoi kuulostaa pahalta. Alkoholi ei mene treenaamisen edelle, vaan opiskelijabileet ovat muiden tahojen järjestämiä kun taas treenit voi suunnitella itse. Siksi aikataulutus tapahtuu usein opiskelijatapahtumien ehdoilla). Samana päivänä ei voi tehdä molempia, treenistä palautuminen ottaa kuitenkin aikansa. Myöskään seuraavana päivänä salille lähtemistä on turha suunnitella, sillä myös juhlista palautuminen ottaa aikansa. Heti menee kaksi potentiaalista treenipäivää hukkaan.

Vielä viime vuonna valitin siitä, että opiskelijatapahtumia tuntui olevan Savonlinnassa niin vähän. Tällä hetkellä - etenkin kun reviiri on laajentunut myös Jyväskylään - on kellossa toinen ääni. Kun sosialisoituminen on hoidettu hyvälle mallille, sitä keskittyisi mielellään hyvinvoinnin fyysiseen puoleen.

Tietenkin näiden ohella pitää hoitaa normaali arki - kauppareissut, koulutehtävät, riittävä uni. Jotta yksikään näistä ei kärsisi, siirryn seuraavaksi iltapalan pariin. Adios!

Missä kynttilät valaisevat enemmän

Kynttilät palavat. Ulkona ei ole vielä aivan pimeää, mutta viimeinenkin kaistale vaaleaa taivasta siivilöityy korkeiden, tuulen mukana huojuvien mäntyjen siluetteihin. Taustalla soi minulle ennestään tuntematon musiikki. Rauhallisia, keinuvia, miellyttävän kuuloisia lauluja. Villasukat hellivät suihkunraikkaita jalkoja. On hyvä olla.

Silti. Nauttisin tästä hetkestä vielä enemmän jossain muualla. Siellä, missä suuren asunnon seinät eivät kaiu tyhjyyttään. Siellä, missä illan päätteeksi joku kömpii viereeni. Siellä, missä Harjun tornista soljuva laulu synnyinseudulle syleilee hetken koko kaupunkia. Siellä, missä kynttilät valaisevat enemmän.

Silti. Nykyhetkeen palatakseni. Ikävästä huolimatta, en löydä melankoliaan taipuvaisesta mielestäni rahtuakaan surua, juuri haikeuttakaan. Se nostaa pienen hymynkareen huulilleni. Olen vahva. Olen onnellinen.

Sytytän vielä yhden kynttilän. 

 

I work out so I can climb the staircases in Hogwarts

Iltaa ystäväiset ♥

Tämä viikko on maanantaita lukuun ottamatta alkanut jokseenkin liikunnallisissa merkeissä. Maanantaina en selvinnyt salille saakka, sillä odotin putkimiehen soittoa ja saapumista koko aamupäivän. Iltapäivällä pyörähdin yliopistolla, ja näyttävästi myöhästyin heti ensimmäisenä opiskelupäivänä. Syytän tästä pyörän eturengasta, joka päätti olla pitämättä ilmaa sisällään. Illaksi kehkeytyikin sitten muuta tekemistä - kaveriporukan idea lähteä kaupungille päivittämään kesän kuulumiset vei kieltämättä voiton.

Tiistaina jatkoimme opiskelua Karhuvuoren luontopolulla - siis keskellä metsää. Neljän metsässä vietetyn tunnin saldoksi kertyi muutama mukaan kerätty kasvi, monet hyvät naurut, sekä yli 5000 askelta (jotka muuten otin kumppareilla, huhheijaa). Ikään kuin olo rupeaman jälkeen ei olisi ollut jo tarpeeksi nuutunut, päätimme vielä illalla lähteä suunnistamaan liikunnan portfoliotehtävän puitteissa. 4000 askelta lisää. Illalla olo oli lievästi sanottuna puolikuollut... 9000 askelta ei sinänsä ole järjetön määrä, mutta maasto-olosuhteissa ja jäätävien korkeusvaihtelujen armoilla se sietäisi saada kunnon kertoimet.

Tänään - vihdoin ja viimein - pääsin lähtemään sinne salille. Ensimmäistä kertaa liki puoleen vuoteen, minkä lisäksi askelmittari huutaa yli 12 000 askelta. Kukahan minut kiskoisi huomenna - tai varsinkin perjantaina - sängystä ylös?

Syy, miksi oikeastaan aloin kirjoittamaan, kuitenkin vain sivuaa liikkumista. Odotin paluuta arkeen valtavasti, koska arkena tiedän handlaavani terveelliset elämäntavat, joilla saa myös hyvän olon. Kieltämättä liikunta tuo aina hetken endorfiinihumalan, mutta kokonaisuus ei ole vielä sitä mitä tavoitellaan. Tiedän, että muutokset eivät tapahdu parissa päivässä. Oikeastaan, minua rassaa lähinnä yksi asia: jatkuva makeannälkä... Jos sitä ei olisi, olisi olo kuin vettä vain. Naurettavaa valittamista, tiedän. Oli vain pakko purkaa tämä jonnekin. 

Suunnittelin ottaa tänään elämäni ensimmäisen saliselfien "täällä taas" -verukkeella, mutta en kehdannut - mielestäni sali on kuitenkin treenaamista eikä kuvaamista varten. Siispä saatte minun naamani sijasta ihastella tätä jokseenkin osuvaa motivaatiokuvaa.

Mutta hei. Lopulta menee kuitenkin aika hyvin, kun suurin turhautumisen aihe ei kuitenkaan lopulta ole tämän suurempi :).

Tää juhla vaihtuu arjen raadantaan

Ihanaa maanantaita kaikille ♥

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä maanantai voi olla hyvä päivä? Oikeastaan se on viikon parhaita - pienen pieni mahdollisuus uuteen alkuun seitsemän päivän välein. Erityisen hyvän juuri tästä maanantaista tekee paluu arkeen. Päivän suunnitelmiin kuuluu paitsi opintojen aloittaminen tälle syksylle, myös salille palaaminen ensi kertaa maaliskuun jälkeen mikäli putkimies vain saapuu aikatauluihin sopien.

Tarkoitukseni oli käydä vielä läpi kesän kohokohdat, mutta toisaalta - ne mitkä olisin kertonut, löytyvät blogista jo muutenkin, vähintäänkin sivulauseista. Itsensä ja etenkin samojen kuvien toistaminen tuntuu kuitenkin hiukan hölmöltä, joten ei muuta kuin katse eteen ja suupielet ylöspäin! Odotan innolla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan...

 

Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken A ja O

Pari viikkoa on taas kulunut siitä, kun olen viimeksi päivittänyt kuulumisia. Kilometripostauksen välttämiseksi taidan tälläkin kertaa tyytyä jakamaan teille lähinnä kuvia menneistä viikoista - sillä paljon on ehtinyt tapahtumaan!

 20.-22.7. miniloma Tampereella mummon hoivissa ♥

24.-26.7. Viikonloppu Savonlinnassa 

Ihanan Alexin 5v-synttäreillä 30.7. Synttärisankari oli kiireinen uusien lahjojensa kanssa eikä sattunut kuvaan, mutta kummipoikani Eemeli poseerasi isoveikankin edestä.

1.8. rakkaan Yasminen synttärit ja läksiäiset Porvoon Emäsalossa.

Lauantaina juhlitaan vielä lainasiskoni Miisan valmistujaisia, minkä jälkeen kalenteri ammottaa tyhjyyttään parin viikon ajan. Sitten - huh heijaa - alkaakin jo uusi lukuvuosi Savonlinnassa. Vielä en kuitenkaan ole valmis jättämään kesälle jäähyväisiä - koskaan ei tiedä, mitä ne pari viikkoa vailla suunnitelmia tuovat tullessaan...