maanantai 26. lokakuuta 2015

It's not about the destination, It's about the journey

Heippa!

Taas on yksi viikonloppu takanapäin ja uusi viikko edessä. Palaan kuitenkin vielä hetkeksi viikonlopun tunnelmiin. Tästä viikonlopusta poikkeuksellisen teki se, että vietin sen kotona Savonlinnassa. Kuten rivien välistä oon ehkä käynyt ilmi, se on hyvin harvinaista. Yleensä olen aina menossa, suuntaan tai toiseen.


Olen aina rakastanut matkustamista. Pienenä reissasimme asuntovaunun kanssa ympäri Suomea isovanhempieni ja serkkuni kanssa. Tuolloin muistan serkkuni höpöttäneen tauotta siinä missä minä katselin maisemia. Peruskouluikäisenä vietin kesät ympäri Suomea sukulaisten ja kaverien vieraina. Rautalammilla asuessani kuvioihin tuli päätön bilistely ympäri kyliä, kunhan sai autossa istua. Sitten on nykyinen tilanne - maltan viettää kotona ehkä yhden viikonlopun kuussa.

Syy tähän on tietenkin määränpäässä - oli se sitten Jyväskylässä, Rautalammilla, Tampereella, Jämsässä, missä hyvänsä. Kuitenkin myös matka merkitsee minulle paljon. Sanoiksi sen merkitys alkoi hahmottua vasta viime kesänä, erään ystävän kanssa käydyn keskustelun myötä.

Matkustaminen on tapa rentoutua - enkä tällä matkustamisella tarkoita kanarianlomia. Se on siirtymäriitti, jolloin arkiasiat jätetään kotiin ja annetaan itselle lupa hengittää. Linja-autossa tai junassa istuessa koko sielu tuntuu lepäävän. Ei tarvitse tehdä mitään järkevää, saa vain olla, kääntää kuulokkeiden kautta soivan musiikin täysille ja katsella ohikiitäviä maisemia. Sulkeutua omaan pieneen kuplaansa.


Matkustaminen on aikaa itselle, ja opiskelujen lomassa voin sanoa sen todellakin tulevan tarpeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti