Home is where the heart is

Rakastan kotiani Savonlinnassa. Pidän sitä itseni näköisenä, kivasti (tai niin kivasti kuin opiskelijabudjetin rajoissa on mahdollista) sisustettu ja muutenkin juuri sellainen kuin kodin pitääkin olla. Tähän mennessä siinä on mättänyt vain yksi juttu: Se on väärällä paikkakunnalla.

Sanotaan, että uuteen kaupunkiin kotiutumisessa voi kestää useamman vuoden. Rautalammille se kesti puolisen vuotta (mutta silloin olinkin vielä nuori ja huoleton), Kuopioon vuoden - aloin pitää paikasta sitä enemmän, mitä lähempänä muuttopäivä oli.

Mutta entä sitten Savonlinna? En vielä ajattele tätä kotikaupunkina, toistaiseksi tämä on pelkkä opiskelupaikkakunta. Eilen kuitenkin huomasin jotain mielenkiintoista. Korvaani karahti heti, kun helsinkiläinen ystäväni ujutti johonkin lauseeseen sanan "sie". Illalla kotona olin unohtanut television auki jonkin ohjelman jäljiltä, kun Mummomafia lähti pyörimään. Toisella korvalla seuranneena kerkesin ajattelemaan, että "kuulostaapa ihanan kotoisalta". Vasta sitten tajusin, että ohjelmaa kuvattiin Imatralla. Mie ja sie.

Syksyllä vihasin mie-sie-puhetta. Ajattelin, etten koskaan tulisi puhumaan siten. Nykyään se ei kuitenkaan kuulosta pahalta, vaikkakaan en edelleenkän koe puhetapaa omakseni. Illalla ennen nukahtamista huomasin kuitenkin sovittelevani ko. persoonapronomineja suuhuni. Hätkähdin. Nytkö minusta on tullut Savonlinnalainen?

Vaikka eihän siinä. Kaunis kaupunkihan tämä on.