tiistai 22. syyskuuta 2015

The Balance

Long time no see my friend!

Voisin puolustella hiljaisuuttani arkeen totuttelemisella tai kiireellä syksyn koulutehtävien parissa. Totuuden nimissä minun on kuitenkin paljastettava, että kumpikaan niistä ei ole vienyt aikaani kohtuuttomasti. Aikaani on vienyt lähinnä matkustaminen - elämä kahden kaupungin välillä ei ole helppoa. Viime viikon hehkulamppuna keksinkin, mitä kaipaan rakkaalta Rautalammilta kaikista eniten: Elämä oli keskittynyt yhdelle paikkakunnalle.

Vaikka arkeen totutteleminen ei olekaan vienyt valtavasti aikaa, organisointikykyä se on kuitenkin kysynyt, osittain juurikin kahden kaupungin välillä ravaamisen takia. Eniten solmuja kuitenkin syntyy treenaamisen ja opiskelijaelämän sovittamisesta yhteen. Kun soppaan lisätään kaikki muukin elämä, menee yhtälö hankalaksi.

Poikkarit @ JKL 3.9.2015

Kuten moni tietää, valitettavan suureen osaan opiskelijaelämästä liittyy alkoholi. Tietenkään juhliin ei ole pakko osallistua, eikä niissä varsinkaan ole pakko juoda. Osaan pitää hauskaa myös ilman alkoholia, mutta kukapa ei kokisi pientä ulkopuolisuuden tunnetta selvinpäin täpötäydessä yökerhossa? Ja koska ulkopuolisuus on etenkin allekirjoittaneelle varsin epämiellyttävä tunne, illanvietot sisältävät usein oluen tai pari. Tai muutaman siihen päälle. Ja miksi sitten osallistun näihin juhliin? Koska sosiaaliset suhteet hoidetaan luentosalin ulkopuolella. Kaikkien kiireiden keskellä nämä illanvietot ovat usein ainoita hetkiä, kun isompi porukka ehtii kokoontua yhteen.

Yritetäänpä yhdistää tähän treeni. (Okei, tämä lause saattoi kuulostaa pahalta. Alkoholi ei mene treenaamisen edelle, vaan opiskelijabileet ovat muiden tahojen järjestämiä kun taas treenit voi suunnitella itse. Siksi aikataulutus tapahtuu usein opiskelijatapahtumien ehdoilla). Samana päivänä ei voi tehdä molempia, treenistä palautuminen ottaa kuitenkin aikansa. Myöskään seuraavana päivänä salille lähtemistä on turha suunnitella, sillä myös juhlista palautuminen ottaa aikansa. Heti menee kaksi potentiaalista treenipäivää hukkaan.

Vielä viime vuonna valitin siitä, että opiskelijatapahtumia tuntui olevan Savonlinnassa niin vähän. Tällä hetkellä - etenkin kun reviiri on laajentunut myös Jyväskylään - on kellossa toinen ääni. Kun sosialisoituminen on hoidettu hyvälle mallille, sitä keskittyisi mielellään hyvinvoinnin fyysiseen puoleen.

Tietenkin näiden ohella pitää hoitaa normaali arki - kauppareissut, koulutehtävät, riittävä uni. Jotta yksikään näistä ei kärsisi, siirryn seuraavaksi iltapalan pariin. Adios!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Missä kynttilät valaisevat enemmän

Kynttilät palavat. Ulkona ei ole vielä aivan pimeää, mutta viimeinenkin kaistale vaaleaa taivasta siivilöityy korkeiden, tuulen mukana huojuvien mäntyjen siluetteihin. Taustalla soi minulle ennestään tuntematon musiikki. Rauhallisia, keinuvia, miellyttävän kuuloisia lauluja. Villasukat hellivät suihkunraikkaita jalkoja. On hyvä olla.

Silti. Nauttisin tästä hetkestä vielä enemmän jossain muualla. Siellä, missä suuren asunnon seinät eivät kaiu tyhjyyttään. Siellä, missä illan päätteeksi joku kömpii viereeni. Siellä, missä Harjun tornista soljuva laulu synnyinseudulle syleilee hetken koko kaupunkia. Siellä, missä kynttilät valaisevat enemmän.

Silti. Nykyhetkeen palatakseni. Ikävästä huolimatta, en löydä melankoliaan taipuvaisesta mielestäni rahtuakaan surua, juuri haikeuttakaan. Se nostaa pienen hymynkareen huulilleni. Olen vahva. Olen onnellinen.

Sytytän vielä yhden kynttilän. 

 

keskiviikko 26. elokuuta 2015

I work out so I can climb the staircases in Hogwarts

Iltaa ystäväiset ♥

Tämä viikko on maanantaita lukuun ottamatta alkanut jokseenkin liikunnallisissa merkeissä. Maanantaina en selvinnyt salille saakka, sillä odotin putkimiehen soittoa ja saapumista koko aamupäivän. Iltapäivällä pyörähdin yliopistolla, ja näyttävästi myöhästyin heti ensimmäisenä opiskelupäivänä. Syytän tästä pyörän eturengasta, joka päätti olla pitämättä ilmaa sisällään. Illaksi kehkeytyikin sitten muuta tekemistä - kaveriporukan idea lähteä kaupungille päivittämään kesän kuulumiset vei kieltämättä voiton.


Tiistaina jatkoimme opiskelua Karhuvuoren luontopolulla - siis keskellä metsää. Neljän metsässä vietetyn tunnin saldoksi kertyi muutama mukaan kerätty kasvi, monet hyvät naurut, sekä yli 5000 askelta (jotka muuten otin kumppareilla, huhheijaa). Ikään kuin olo rupeaman jälkeen ei olisi ollut jo tarpeeksi nuutunut, päätimme vielä illalla lähteä suunnistamaan liikunnan portfoliotehtävän puitteissa. 4000 askelta lisää. Illalla olo oli lievästi sanottuna puolikuollut... 9000 askelta ei sinänsä ole järjetön määrä, mutta maasto-olosuhteissa ja jäätävien korkeusvaihtelujen armoilla se sietäisi saada kunnon kertoimet.


Tänään - vihdoin ja viimein - pääsin lähtemään sinne salille. Ensimmäistä kertaa liki puoleen vuoteen, minkä lisäksi askelmittari huutaa yli 12 000 askelta. Kukahan minut kiskoisi huomenna - tai varsinkin perjantaina - sängystä ylös?

Syy, miksi oikeastaan aloin kirjoittamaan, kuitenkin vain sivuaa liikkumista. Odotin paluuta arkeen valtavasti, koska arkena tiedän handlaavani terveelliset elämäntavat, joilla saa myös hyvän olon. Kieltämättä liikunta tuo aina hetken endorfiinihumalan, mutta kokonaisuus ei ole vielä sitä mitä tavoitellaan. Tiedän, että muutokset eivät tapahdu parissa päivässä. Oikeastaan, minua rassaa lähinnä yksi asia: jatkuva makeannälkä... Jos sitä ei olisi, olisi olo kuin vettä vain. Naurettavaa valittamista, tiedän. Oli vain pakko purkaa tämä jonnekin. 

Suunnittelin ottaa tänään elämäni ensimmäisen saliselfien "täällä taas" -verukkeella, mutta en kehdannut - mielestäni sali on kuitenkin treenaamista eikä kuvaamista varten. Siispä saatte minun naamani sijasta ihastella tätä jokseenkin osuvaa motivaatiokuvaa.

Mutta hei. Lopulta menee kuitenkin aika hyvin, kun suurin turhautumisen aihe ei kuitenkaan lopulta ole tämän suurempi :).

maanantai 24. elokuuta 2015

Tää juhla vaihtuu arjen raadantaan

Ihanaa maanantaita kaikille ♥

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä maanantai voi olla hyvä päivä? Oikeastaan se on viikon parhaita - pienen pieni mahdollisuus uuteen alkuun seitsemän päivän välein. Erityisen hyvän juuri tästä maanantaista tekee paluu arkeen. Päivän suunnitelmiin kuuluu paitsi opintojen aloittaminen tälle syksylle, myös salille palaaminen ensi kertaa maaliskuun jälkeen mikäli putkimies vain saapuu aikatauluihin sopien.

Tarkoitukseni oli käydä vielä läpi kesän kohokohdat, mutta toisaalta - ne mitkä olisin kertonut, löytyvät blogista jo muutenkin, vähintäänkin sivulauseista. Itsensä ja etenkin samojen kuvien toistaminen tuntuu kuitenkin hiukan hölmöltä, joten ei muuta kuin katse eteen ja suupielet ylöspäin! Odotan innolla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan...

 

tiistai 4. elokuuta 2015

Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken A ja O

Pari viikkoa on taas kulunut siitä, kun olen viimeksi päivittänyt kuulumisia. Kilometripostauksen välttämiseksi taidan tälläkin kertaa tyytyä jakamaan teille lähinnä kuvia menneistä viikoista - sillä paljon on ehtinyt tapahtumaan!


 20.-22.7. miniloma Tampereella mummon hoivissa ♥


24.-26.7. Viikonloppu Savonlinnassa 


Ihanan Alexin 5v-synttäreillä 30.7. Synttärisankari oli kiireinen uusien lahjojensa kanssa eikä sattunut kuvaan, mutta kummipoikani Eemeli poseerasi isoveikankin edestä.


1.8. rakkaan Yasminen synttärit ja läksiäiset Porvoon Emäsalossa.

Lauantaina juhlitaan vielä lainasiskoni Miisan valmistujaisia, minkä jälkeen kalenteri ammottaa tyhjyyttään parin viikon ajan. Sitten - huh heijaa - alkaakin jo uusi lukuvuosi Savonlinnassa. Vielä en kuitenkaan ole valmis jättämään kesälle jäähyväisiä - koskaan ei tiedä, mitä ne pari viikkoa vailla suunnitelmia tuovat tullessaan...

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

I think elegance is when the inside is as beautiful as the outside - Coco Chanel

Moikka! ♥

Etenkin viime viikko oli hulinaa täynnä, joten tämän viikon päätin viettää rauhassa kotona rentoillen. Täysin rentoina ei minun tapauksessani arvatenkaan ole pysytty, vaan joukkoon on mahtunut itselleni hurja määrä liikuntaa, yhden yön reissu Rautalammille, tulevien reissujen ja siskon valmistujaisten suunnittelua. 

Joku ehkä muistaa, että asuessani Kuopiossa minulla oli tapana hemmotella itseäni aina sunnuntai-iltaisin. Tänään sain muistella tuota tapaa täysin uusissa mittasuhteissa "lainasiskoni" Miian järjestämässä hemmotteluillassa - ja jos en onnistunutkaan rauhoittamaan viikkoani täysin, tämä kompensoi koko viikon kiireet!



Illan aikana tutustuimme Forever-sarjan tuotteisiin Miian opastuksella, sekä itse testailemalla ja maistelemalla. Foreverin tuotteiden tavaramerkki on terveysvaikutteinen aloe vera, jota löytyy niin juomana, öljynä, meikkinä kuin voiteinakin. Toistaiseksi poistuin illasta vain tuotekuvasto mukanani, joka kuitenkin polttelee tuossa vieressä...

Hemmotteluilta oli kaikin puolin ihana ♥. Suuhun ei jäänyt myymisen, vaan nimenomaan esittelyn maku. Ja kukapa kieltäytyisi ilmaisista jalka- ja käsihoidoista? Myös seuraavan hemmotteluillan ajankohta sovittiin alustavasti. Saa nähdä, millaisia kasvonaamioita silloin taiotaan!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Suonenjoen mansikkakarnevaalit 2015

Terkkuja mansikoiden luvatusta maasta Suonenjoelta!

Yksi kesän kohokohdista on perinteisesti siellä järjestettävät mansikkakarnevaalit, tuttujen kesken ihan vain karnet. Tapahtuma koostuu siis ohjelmanumeroista, kuten kulkueesta ja esiintyjistä, sekä markkinoista. Itselle se merkitsee lähinnä kavereiden kanssa hengailua lämpimässä (...) kesäyössä.

Lähdimme Taitsin kanssa matkaan perjantaina - ja millä kulkupelillä! Tuttavaperheeni oli ostanut Toyota Corollan vuosimallia -75, ja oli sopivasti matkalla Jyväskylästä Rautalammille. Voin sanoa, että kyyti ja seura voitti linja-autot mennen tullen. Rautalammille asetuttuamme otimme määränpääksi Suonenjoen. #day1 kului rattoisasti hyvän seuran ja valkoviinin parissa. Lisäksi edellisiin vuosiin verraten sivistin itseäni ja kävin katsomassa kulkueen. Ja onneksi kävinkin!


Kuten arvata saattaa, perjantai-ilta päättyi vasta pitkälti lauantain puolella, joten myöskään #day2 ei lähtenyt järin vauhdikkaasti käyntiin. Pitkään nukkumisen, pizzan, muutaman Game of Thrones ja CSI -jakson sekä päiväunien jälkeen palasimme Suonenjoelle vasta iltasella. Tällä kertaa porukka oli hajaantunut huomattavasti perjantaita laajemmalle, ja löysinkin itseni lopulta katsomasta Dingoa kaverin kanssa, jonka en edes tiennyt tulevan karneille.

Ehkä karnejen parasta antia ovatkin sattumanvaraiset törmäämiset ihmisten kanssa - etenkin, jos heitä ei ole nähnyt aikoihin. Terkkuja vaan Riialle!


Myös lauantain noheva suunnitelma oli palata nukkumaan tukikohtaamme Rautalammille, mutta kaveriporukan hajaantuessa eksyimme myös Taitsin kanssa toisistamme. Ilta pimetessä ja meidän istuessamme juttelemassa kaikkea muuta kuin henkeviä ystäväpariskunnan kylmässä saunassa, ei kumpikaan jaksanut enää uhrata ajatusta kuskin etsimiseksi. Niinpä jäimme Suonenjoelle yöksi, mikä ei kaduta tippaakaan. Olisimme välttyneet monilta liian hyviltä nauruilta!


#day3 - sunnuntai - siis käynnistyi Suonenjoelta. Arvatenkin yöunet venyivät taas pitkäksi, samoin kuin paluu Rautalammille. Tästä syystä (+ pienestä koomasta) päätimme palata takaisin Jyväskylään vasta seuraavana aamuna, siis tänään. Tänä aamuna tunnelma Suonenjoen autiolla linja-autoasemalla kello 7 oli kuin festareiden jälkeen - olipahan viikonloppu, hyvässä ja pahassa. Kaiken väsymyksen ja tummien silmänalusten keskellä keksin, että minulla on käsilaukussa vielä puolikas pullo valkkaria. Viini jäi juomatta, mutta aiheutti siitä huolimatta lievän hysteriakohtauksen. Lopulta pääsimme takaisin Jyväskylään. Ei liene vaikea arvata, että ensimmäinen tutustumikohde kotona oli oma sänky?

Karneista jäi käteen kasa hauskoja muistoja, muutama mustelma, uusia tuttavuuksia, hillitön määrä univelkaa sekä puolikas viinipullo. Ironisinta kaikessa on kuitenkin se, että tänäkään vuonna en syönyt mansikkakarnevaaleilla yhtä ainoaa mansikkaa.