Aloitan tämän tekstin lähes samalla tavalla, kuin aloitin ensimmäisen blogikirjoitukseni 16-vuotiaana, huhtikuussa 2011. Scribo ergo sum. Se on latinaa, ja käännös kuuluu jotakuinkin näin: Kirjoitan, siis olen. Lause on tietenkin viittaus Descartesin filosofiseen viisauteen: Cogito ergo sum - ajattelen, siis olen. Blogin nimi syntyi lukion pakollisen filosofian kurssin aikana, kun pohdin oman elämäni merkitystä ja sisältöä. Sisältöä, sitä kirjoittaminen minun elämääni nimittäin toi. Ja paljon toikin.
Ylästeella ja lukiossa saatoin viettää tuntikausia kirjoitellen omia ajatuksiani kouluvihkojen keskiaukeamille, pulpetille nostetun laukun takana, piilossa muiden katseilta. Tietokoneelta löytyi kymmeniä novelleja, tarinoita, kolumneja ja esseitä, joita kirjoittelin vain omaksi ilokseni. Päiväkirjasta puhumattakaan. Bloggaaminen oli luonnollinen - ja kenties väistämätön - jatkumo kirjoittamiseen kohdistuvalle rakkaudelle.
Mutta mitä sitten tapahtui? Jostakin syystä kirjoittaminen vain jäi. Löysin ehkä elämääni uutta sisältöä, uusia tapoja ilmaista itseäni, ja uusia ystäviä, jotka eivät nähneet minua vain laukkunsa taakse piiloutuvana runotyttönä. Oli minun hetkeni olla joku muu. Kuitenkin tuo runotyttö on edelleen olemassa, ja tänään tapasin hänet jälleen.
Sitten hieman pohjustusta nykyhetkeen.
Teen kesätöitä puutarha-alalla, siis kitken rikkaruohoja. Se ei ole ergonomisesti armeliainta työtä, vaan kuormittaa erityisesti selkää ja polvia. Maanantaina totesin (ironista kyllä) poikaystävälleni puhelimessa, etten ole niinkään huolissani selästäni kuin polvistani. Kuitenkin kymmentä minuuttia myöhemmin löysin itseni makaamasta lattialta itkien puhelimessa äidille, etten pääse ylös kipeän selän vuoksi. Enkä päässytkään, ennenkuin ystäväpariskunta saapui kolme varttia myöhemmin nostamaan minut ylös ja kiikuttamaan keskussairaalan päivystysosastolle. Sain diagnoosin alaselän rasitusvammasta ja kaksi päivää sairauslomaa. Sekä tietenkin buranaa.
Viimeiset kaksi päivää olen siis maannut sohvalla tuijottamassa Netflixiä. Katsottavaksi valikoitui Sinkkuelämää -sarjan esiosa, The Carrie Diaries. Sarja kertoo lukioikäisestä Carrie Bradshaw'sta, joka etsii omaa paikkaa maailmassa (tai Manhattanilla) kirjoittajana. Koska sarja pyörii osittain juuri kirjoitusteeman ympärillä, sain sysäyksen pohtia myös omaa kirjoittajaminääni. Mihin se on joutunut? Samalla kuitenkin kipinä jossain syvällä sisimmässä heräsi taas eloon. Minäkin tahdon taas kirjoittaa.
Scribo ergo sum.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti