Mitä minulle kuuluu?

Syksyllä kirjoitin, että haluan pitää blogia vielä tämän vuoden, joka tulee todennäköisesti olemaan viimeinen opiskeluvuoteni. Haaveilin, että tämä on ensimmäinen lukuvuosi pitkään aikaan, kun kirjoitan blogiin vähintään joka kuukausi. Tarkoitukseni oli pitää taukoa joulun ajan, hengittää kunnolla ja työntää kaikki teknologia pois käsien ulottuvilta. No, niin näköjään tein. Tammikuu kääntyi helmikuuksi ja helmikuu maaliskuuksi, ja tässä ollaan. Blogi pysyi tyhjänä. Nyt löytyi kuitenkin sopiva, looginen sauma (ja tylsä bussimatka) jatkaa siitä mihin jouluna jäätiin.

Eli mitä minulle kuuluu nyt?

Olennaisin asia mielen päällä lienee se, että aloitan viimeisen opetusharjoittelun maanantaina Savonlinnan norssilla. Tällä viikolla on haalittu kasaan tiedonrippeitä ja infonmurusia tulevaa harkkaa koskien. Niistä onkin muodostunut melkoinen palapeli. Kuva alkaa kuitenkin jo hahmottua, ehkä tästä selvitään. Kirjoitin tänään harjoittelutavoitteitani ylös, ja vertasin niitä syksyn 2016 harkkatavoitteisiin. Hoksasin riemukseni, että opettaminen ei enää jännitä. Oikeastaan se tuntuu melkein helpoimmalta osa-alueelta. Sen sijaan uusia jännityksen aiheita ovat majoittuminen ja aikataulutus. Nyt kun vakituinen osoite sijaitsee Jyväskylässä, vaativat Savonlinnan reissut huomattavasti enemmän järjestelyä. Ja niitä reissuja taitaa tulla seuraavan seitsemän viikon aikana ihan kiitettävästi. Ehkä tästä silti selvitään.

Gradu on tyhmä. Ei siitä sen enempää.

Yliopistourani viimeinen tentti oli tänään, olettaen että se meni läpi. Uskon kyllä että meni. Silti tuntuu, että karma (tai joku) halusi sanoa viimeisen sanan: palauttaessani vastauspaperia tentaattorille onnistuin viiltämään paperihaavan käteen.

Muuten menee ihan hyvin. Eilen käytiin fiilistelemässä viimeistä liikunnan sivuaineen gaalaa, joka on ollut Savonlinnassa perinne. Kerrankin jopa tukka asettui hyvin. Ainoa pettymys oli huono arpaonni: edellisinä vuosina olen voittanut muun muassa Daniel Wellingtonin rannekellon ja lahjakortteja kuntosalille ja kasvohoitoihin. Tänä vuonna voitin oluttuopin. Tyhjän sellaisen. Noh, aina ei voi voittaa. Lauantaina vedetään jälleen ykköset päälle vuosijuhlien merkeissä. Vuosijuhlat ovat niitä tapahtumia, joita olen odottanut siitä saakka kun ensimmäiset ystävät aloittivat yliopisto-opiskelut heti lukion jälkeen. Nyt vihdoin pääsen kokemaan ne myös itse. 

Myös liikunta on innostanut taas pitkän tauon jälkeen. Olen myös iloinen siitä, että olen kerrankin onnistunut pitämään terveellisistä elintavoista järkevästi kiinni. Toisin sanoen syön pullan kun siltä tuntuu, enkä vedä kaikki-tai-ei-mitään linjaa. Se alkoi jo kyllästyttämään.

Aurinko paistaa jo pitkälle iltaan. Kai se kevät sieltä tulee. On se tullut aina ennenkin.

Joulukortteja

En ole koskaan ennen lähettänyt joulukortteja. Tietysti pienenä kotoa lähti kasa kortteja maailmalle, mutta sen jälkeen kun olen muuttanut kotoa, on joulukorttiperinne jäänyt. En tiedä, mikä tänä vuonna teki käänteen - ehkä se oli äidin ehdotus joulukorttitalkoista marraskuussa, ehkä koin huonoa omaa tuntoa ollessani vain vastaanottava osapuoli, tai ehkä joulukorttien lähettäminen tuntui tärkeältä nyt, kun lähtevät kortit sai allekirjoittaa kahdella nimellä.

Empiirisen tutkimuksen mukaan joulukortit vaikuttavat saapuneen perille. Siispä en enää pilaa keneltäkään yllätystä esittelemällä ne nyt. Toivottavasti kukaan ei myöskään pahoita mieltään, jos ei saanut mielestään sitä hienointa. Voin vakuuttaa, että jokainen kortti-vastaanottaja -yhdistelmä oli huolella ja hartaudella mietitty! Kortteja syntyi yhteensä 34 kappaletta, joista seuraavassa esittelen 32 (Jere ei halunnut itse tekemiään esille, vaikka hienoja ne minusta olivat).

Ideat näihin on pitkälti sovellettu Pinterestistä, osin inspiraatiota ovat synnyttäneet äidin kortit ja loputa - ideoita alkoi kehittyä ihan itsestäänkin. Muistan pienenä olleeni kateellinen äidille, joka teki hienoja kortteja - itselläni ei mielikuvitus (tai näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä sittenkään motoriikka) riittänyt. Nyt näitä kuvia tarkastellessani voin ilokseni todeta, että niistä tuli ihan hyviä. Täydellisestä ollaan kaukana (kuten aina), mutta olen ylpeä itsestäni. Usein tosin tuli naurettua, että tästä tuli taas sen näköinen, että lähetetään mummolle joka ei tuomitse. Mummo olisi kyllä saanut tänävuonna paljon kortteja...

Postaus tulee tietysti hieman myöhään tämän vuoden joulukortteja ajatellen, mutta jospa näistä olisi jollekin iloa vaikkapa ensi joulun alla - olettaen, että joku saa ylipäätään kuvista selvää. Kävi klassinen: puhelimen näytöllä kuvat näyttivät hyvältä, mutta kun siirsin ne koneelle muokkaamista varten, ei kuvien laatu näyttänyt enää ollenkaan yhtä hyvältä... Syytetään pimeää vuodenaikaa!

Siitä en sitten tiedä, ovatko kortit päässeet perille saman näköisinä. Ainakin viimeisessä kuvassa esiintyvä Petteri-kortti oli kärsinyt kosmisia vahinkoja, joista saatiin kyllä illan naurut. Etenkin kun ottaa huomioon, että kirjoitin kortin taakse vitsiksi, että Petterin silmistä päätellen on kiskottu jotain muutakin kuin pulkkaa. Kortti päätyi nimittäin vastaanottajalleen tämän näköisenä:

Näiden sanojen ja kuvien myötä toivotan oikein hyvää, rauhallista, riemukasta, iloista (tai mitä kukakin nyt haluaa viettää, lisää sopiva adjektiivi) joulua! ♥

Syksy lukuina ja vähän sanoinakin

Talvipäivänseisus. Vuoden lyhyin päivä, jonka jälkeen valon määrä alkaa taas lisääntyä ja päivän pituus kasvaa. Voidaanko tätä siis pitää hyvänä rajapyykkinä syksyn taittumiselle? Ja hyvänä hetkenä kertoa, kuinka syksy sujui?

Vajaa vuosi sitten, kun muuttosuunnitelmia Jyväskylään alettiin laatia, pelkäsin katuvani päätöstä seuraavana vuonna - siis nyt. Onnellisena voin kuitenkin nyt sanoa, että en ole katunut muuttoa päivääkään. Tietysti joinain aamuina, herätyskellon soidessa 5:20, olisi mieleni tehnyt "myöhästyä bussista" ja painua takaisin pehkuihin. Pienen pohtimisen jälkeen totesin kuitenkin aina tämän olevan pieni hinta siitä, että saan herätä oman rakkaan vierestä joka aamu - ja nousin bussiin.

Eniten Savonlinna-reissuja syksyn aikana vaati tilastotieteen syventävä kurssi, jonka innoittamana saatte muutamia lukuja syksystäni. Älkää huoliko, näitä ei tarvitse analysoida SPSS:llä.

Käyntikertoja Savonlinnassa: 12

Savonlinnassa vietettyjä öitä: 1

Matkoihin kulunutta rahaa: 207,10€

Syksyn aikana suoritettuja opintopisteitä: 18 (käytännössä 28)*

Opintopisteitä yhteensä: 219 (käytännössä 229)*

Luettuja tenttikirjoja: 5

Suoritettuja tenttejä: 3

Sijaisuuksia: 1 viikko

Hajoamisia graduntekoon: syntax error (liikaa numeroita)

*osa suoritusmerkinnöistä puuttuu vielä, vaikka kurssi on käytännössä suoritettu

Kävin Savonlinnassa vimeksi marraskuun lopulla, ja sen jälkeen olen yrittänyt keskittyä graduntekoon. Asiaa toki haittasi hieman esimerkiksi viime viikolla tehty sijaisuus. Otin sen kuitenkin ammatillisen kasvun kokemuksena, mitä se todella myös oli - ei siis hukkaan heitettyä aikaa opiskelun kannalta. Ja noh, jos valittavana on gradun teko tai viikko unelmaduunissa, kummankohan sitä valitsisi...?

Nyt palaan kuitenkin sen gradun pariin vielä hetkeksi, minkä jälkeen tarkoitus olisi rauhoittua joulun viettoon. Keväällä sitten taas uudet tuulet ja uudet tilastot. Sekä tietenkin laadullisen tutkimuksen syventävä kurssi... Saa nähdä millaisen postauksen teille sitten keksin.

Suomelle sadas, meille ensimmäinen

"Lisää tämä statukseesi, jos itsenäisyyspäivä merkitsee sinulle muutakin kuin ylimääräistä vapaapäivää", kiersi facebookissa silloin kun kiertopäivitykset olivat vielä muodissa. En yleensä osallistunut näihin massapäivityksiin, vaikka kieltämättä tämä oli yksi niistä harvoista, jonka olisin voinut allekirjoittaa sanasta sanaan.

Kuitenkin on vaikea sanallistaa sitä, mitä itsenäisyyspäivä sitten merkitsee. Kaikki puhe vapaudesta ja hyvistä oloista kuulostaa tyhjänpäiväiseltä lätinältä, joka on kopioitu suoraan linnanjuhlahaastateluiden mallivastauksista. Sanojen sijaan enemmän annettavaa on ehkä niillä tunteilla, joita itsenäisyyspäivä herättää. Tuntemattoman sotilaan katsominen herättää aivan erilaisia fiiliksiä kuin vaikkapa jonkin amerikkalaisen sotaelokuvan katsominen. Maamme-laulu tai Finlandia saavat sydämen pakahtumaan aivan toisella tavalla, kuin jokin muu vastaavan tyylilajin kappale. Kävelyllä tai ajelulla käydessä tuttuja puita katsoo uudesta vinkkelistä; ei ole itsestään selvää, että nuokin männyt saavat kasvaa juuri tuossa. Ja sata vuotta. Mukavan pyöreä luku.

Tästä itsenäisyyspäivästä erityisen teki myös se, että se oli meille ensimmäinen yhteisessä kodissamme. Tuntuu juhlalliselta, että sadas itsenäisyyspäivä oli ensmmäinen, kun sain itse kestitä vieraita omassa keittiössäni (okei, hieman ruusuinen kuva, keittiö on vuokrattu ja vieraana ollut äiti auttoi aika paljon). Karjalanpaistia, perunamuusia ja salaattia. Pipareita ja joulutorttuja. Sinistä ja valkoista kuohuviiniä (sinivalkoiset pullot olivat loppuneet joten päädyimme ostamaan yhden molempia). Tuntematon sotilas. Kiertoajelu ympäri Jyväskylää, äidin muistoja 80-luvun maisemista. Pukujen arvostelua ja Finlandian stemmojen tapailua. Rauhallista yhdessäoloa.

 Sanalla sanoen, täydellistä. Juuri sellaista, kuin itsenäisyyspäivänä kuuluukin olla. 

Miten teillä juhlittiin itsenäisyyspäivää?

(Tulipas muuten ruokapainotteisia kuvia :D)

Tekemistä illanviettoihin

Minä olen huono istumaan paikallani tekemättä mitään, etenkin illanvietoissa. Toisinaan syntyy hyviä keskusteluja joihin uppoaa täysin unohtaen kaiken muun. Valitettavan yleistä on kuitenkin se, että porukassa keskustelu harppoo valtavin askelin aiheesta toiseen, usein ennen kuin ehtii ilmaista oman kantansa edelliseen aiheeseen. Tylsää. Tarvitsen tekemistä. 

Ajattelin alunperin kirjoittaa postauksen tämän vuoden toisista pikkujouluista, joita niin ikään juhlittiin kaveriporukalla ja yökyläilyllä. Pohtiessani mitä kerrottavan arvoista illan aikana tapahtui, sain toisenlaisen postausidean. Maissiporukassa (älkää vaan kysykö) on nimittäin usein tapana pelata keskustelun lomassa erilaisia pelejä, ja niitä on tarttunut mukaan myös muualta. Tähän postaukseen olen siis koonnut parhaita paloja.

Murhaaja

Alkuillasta (tai loppuillasta jos peli keksitään vasta silloin, kuten meille eilen kävi) kaikkien osallistujien nimet kirjoitetaan lapuille ja nimilaput jaetaan pelaajien kesken. Tavoitteena on murhata pelaaja, jonka nimi lapussa lukee. Murhaaminen tapahtuu siten, että murhaaja ojentaa uhrille jotakin, jonka uhri ottaa vastaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi puhelin, viinilasi tai tulitikut. Tämän jälkeen uhri antaa oman lappunsa murhaajalle, joka saa näin uuden kohteen. Peli voi jatkua koko illan ajan. 

Erilaiset tietokilpailut

Viime viikonloppuna perinteisen tietokilpailun aiheena oli joulu. Myöhemmin muistelimme myös Suomi100-teemaan liittyen presidenttien oikeaa järjestystä, sekä ratkoimme suomalaisten suurmiesten nimistä muodostettuja anagrammeja. Palkintoina olivat itsetehdyt piparit aiheeseen sopivilla koristeluilla.

Olenko ainoa joka... (kymmenen sormea)

Pelaajat keksivät vuorotellen väittämiä, joiden uskovat sopivan vain itseensä. Esimerkkilauseena "Olenko ainoa joka on hypännyt laskuvarjolla?" Olemme usein pelanneet tätä itse vain kyselystä, tutustumisesta ja paljastuksista nauttien, ilman varsinaista tavoitetta. Tätä voi kuitenkin pelata myös tavoitteellisesti. Tällöin kaikilla pelaajilla on pelin alussa 10 sormea pystyssä. Mikäli vuorossa oleva pelaaja onnistuu keksimään väitteen, joka sopii vain häneen itseensä, kaikki muut pelaajat laskevat yhden sormen alas. Mikäli väite sopii muihinkin (myös toinen pelaaja on hypännyt laskuvarjolla), vuorossa oleva pelaaja laskee sormen. Voittaja on se, jolla viimeisenä on sormia jäljellä.

Kuka meistä todennäköisimmin...

Pelaajat istuvat ringissä, ja joku kysyy kysymyksen, esimerkiksi "kuka meistä todennäköisimmin menee ensimmäisenä naimisiin?" Kun kaikilla on vastaus mielessä, pelaajat osoittavat yhtä aikaa sitä henkilöä, jonka uskovat menevän ensimmäisenä naimisiin. Se, joka kerää eniten osoituksia, keksii seuraavan kysymyksen. Myös itseään saa osoittaa.

Totuuskierros

Variaatio teinivuosien klassikkopelistä, pullonpyörityksestä. Olemme pelanneet tätä kahdella tavalla. Ensimmäisessä versiossa jokaiselta pelaajalta vuorollaan kysytään juuri hänelle kohdennettu kysymys, ja seuraavalle taas oma kysymys. Toisessa versiossa kysytään yleisesti kysymys, johon jokainen vastaa vuorollaan. 

Kolmanneksi versioksi voitanee laskea kierros, jossa jokainen pelaaja kertoo vuorossa olevasta pelaajasta jotain hyvää. Klassinen kehurinki siis. Tämä vaatii hyvän porukan (tai hämärän saunan ja juhannusyön), jotta kehut eivät tunnu kiusallisilta.

Lautapelit
Omiksi suosikeiksi nousevat ehdottomasti Alias, Huhupuheita ja Party Haaste. Miksei myös Monopoli, Afrikan tähti tai strategisemmat pelit, kuten Pandemia?

Korttipelit

Koska kuka voisi vastustaa stressiä, ristiseiskaa tai kalastusta? Myös korteista ennustaminen toimii! Tosin en ole valtavan innoissani niistä 32 lapsesta, joita kortit minulle lupasivat...

Mitä teillä on tapana tehdä illanvietoissa?

Black Friday

Aluksi täytyy vähän hehkuttaa. Olen todella innoissani ja ehkä vähän ylpeäkin siitä, että bloggaamisesta on taas tullut osa arkea. En tiedä, kuinka kauan tämä vaihe kestää, mutta nautitaan siitä nyt. Olen kirjoitellut ahkerasti, ja postausideoita on ylhäällä vaikka kuinka paljon. Pyrin aina kirjoittamaan siitä ajankohtaisimmasta aiheesta, joten postauksia ei ole toteutettu ideointijärjestyksessä. Nyt kuitenkin, kuten otsikostakin joku nokkela voi päätellä, on vuorossa Black Friday-postaus. Kehtaan kirjoittaa sen vielä, kun itse päivästä on alle viikko aikaa.

Black Friday ei ole ikinä ennen ollut minulle mikään The Shoppailupäivä. Tänä vuonna toinen osapuoli taisi saada innostuksen tarttumaan minuunkin, ja kun auto oli käytössä, niin mikäpä oli kaupoille lähtiessä. Perjantainen ostoskierros oli siitä erityinen, että yhtäkään vaatetta ei tullut ostettua. Mutta mitä minä sitten ostin?

Lopullinen syy, miksi lähdin kiertämään kauppoja Black Fridaynä, löytyy kuvasta. Muutosta saakka haaveissani on siintänyt sirompi sohvapöytä, edellisen IKEAn mustanruskean Lackin tilalle. Se on toki klassinen ja ajaton, mutta yhdistettynä muihin huonekaluihin, hieman liian kantikas ja jykevä. En etsiskellyt uutta sohvapöytää erityisen aktiivisesti, kunhan silloin tällöin silmäilin huonekaluliikkeiden tuotekuvastoja läpi. Muutama viikko sitten kävimme Sotkassa ikkunaostoksilla, ja silloin iskin silmäni tähän yksilöön. Erityisesti kolmion muoto kolahti, ja se istuu mielestäni täydellisesti divaanisohvan pariksi. Väriä arvoimme pitkään: valkoinen, musta, vai valkoinen puunvärisillä jaloilla? Olisin tykännyt erivärisistä jaloista, mutta sävy oli lattiaan nähden aivan väärä. Valkoinen taas tuntui mustaa raikkaammalta vaihtoehdolta. Harkitsin (ja osittain harkitsen edelleen) myös pöydän jalkojen maalaamista mustaksi, tai mahdollisesti lattiaan sointuvaksi. Toisaalta oma silmä on nyt alkanut tottumaan kokovalkoiseenkin pöytään. Mitä te tekisitte? 

Palokan kotikeskuksesta tarttui mukaan muutakin. Olemme haaveilleet pitkään kenkätelineistä eteisen ja makuuhuoneen henkarikaappeihin, ja Black Friday tarjosi ratkaisun myös tähän tarpeeseen. Nappasimme nimittäin Jyskistä mukaan kaksi valkoista kenkätelinettä. Ihanaa mikä järjestys kaapeissa vallitsee entiseen verrattuna!

Kärkkäiseltä mukaan lähti Blokus-lautapeli, jota olen halunnut pitkään. En ole koskaan pelannut tätä, mutta voiko peli olla huono jos se sisältää geometrisiä ja kiiltäviä palasia?? Ehkä pääsen testaamaan sitä viikonloppuna seuraavien pikkujoulujen merkeissä...

Suunnistin kauppakeskus Sepän Glitteriin oikeastaan ihan toisen ostoksen perässä, jonka haluan esitellä myöhemmin aivan omana postauksenaan. Samalla mukaan kuitenkin tarttui enempi vähempi heräteostoksena joulukuusikorvikset. En valitettavasti omista sellaista ihanan kamalaa poro/joulupukki/lumiukkoneuletta, jota pidetään hyvän mielen pikkujouluissa. Ajattelin, että nämä saavat nyt tähän hätään kelvata. Koska onhan nämä nyt ihanat!

Liikkeistä minulle uusi tuttavuus oli niin ikään Sepässä sijaitseva Ruohonjuuri. Ekologiset arvot ovat tämän vuoden aikana saaneet yhä enemmän jalansijaa omissa valinnoissani (kuulostaapa uskottavalta mainita tämä ostospostauksessa). Bee's Wrap on siis ekologisempi vaihtoehto muovikelmulle. Näin siitä viime keväänä tuote-esittelvideon facebookissa, ja idea onnistui vakuuttamaan minut. Perjantai oli oiva aika  käydä hakemassa tämä testiin, ja ainakin alku on vaikuttanut lupaavalta. Jäämme seuraamaan...

Edellisten lisäksi ostin jouluteemaan liittyen tonttulakin ja jouluisen Love Actually -leffan. Suunnitelmissa onkin pitää leffailta glögimukin ja tonttulakin kera heti kun opiskelukiireet alkavat helpottaa. Onneksi siihen ei mene enää kauaa ♥

Luminous Finland 100 Olavinlinnan valoteos + Pako linnasta

Eilen oli viimeinen kerta kun kävin Savonlinnassa tämän vuoden puolella, ja samalla ensimmäinen kerta kun reissu kesti yön yli. Yökyläily johtui osittain tämän päivän graduseminaarista, mutta ennen kaikkea eilisiltaisesta visiitistä Olavinlinnaan.

Luminous on valotaidekokonaisuus, joka toteutetaan ympäri Suomea itsenäisyyden juhlavuoden hengessä. Teoksista vastaa valotaiteilija Kari Kola. Eilen valotaide löysi tiensä Savonlinnaan, ja puki sekä Olavinlinnan että Tallisaaren sinivalkoisiin väreihin. Valotaideteos oli houkutellut ihastelijoita paikalle sankoin joukoin. Olinkin lähestulkoon vaikuttuneempi väkimäärästä kuin valoista, vaikka valot olivat henkeäsalpaavat.

Alkuperäinen syy, miksi suunnistimme kohti Olavinlinnaa, löytyi kuitenkin linnan sisältä. Linnaan oli nimittäin järjestetty escape room/way out -tyyppinen tapahtuma, jossa tarkoituksena oli paeta linnasta Matti Pentinpojan vihjeitä ja ohjeita noudattaen. Aikaa pakenemiseen oli kaksi tuntia, joiden aikana linnaa koluttiin aina kellarista kellotornin huipulle saakka lisävihjeitä, yksityiskohtia ja lahjuksia etsien. Ennen lähtöä en ollut erityisen innoisstani - takana oleva pitkä päivä oli vaatinut veronsa ja olisin melkein mieluummin jäänyt sohvalle katsomaan telkkaria. Tehtävät veivät kuitenkin mennessään, ja jossain vaiheessa huomasin uppoutuneeni täysin 1800-luvun Olavinlinnasta pakenemiseen. Kouluhommat unohtuivat takuuvarmasti paremmin kuin telkkarin äärellä!

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt pakohuoneissa (saati sitten linnoissa), ja kokemus oli todella positiivinen. Linna oli täynnä näyttelijöitä, jotka eläytyivät rooleihinsa vankeina ja kamarineiteinä aina pukeutumista myöten. Tehtävät vaihtelivat, ja (vastoin ennakkokäsitystäni) niissä tarvittiin matemaattisen päättelyn lisäksi niin kartanlukutaitoa kuin vakaata kättäkin. Jokainen jäsen tiimissämme pääsi loistamaan jossain kohtaa. Minä varmaan lähinnä huonon kauhuleffan tähtenä, kun katosta tipahti lukki lukemani kartan päälle...

Ehkä parasta oli linnan koluaminen lattiasta kattoon. Olen aiemmin käynyt Olavinlinnassa kolmesti, kaikilla kerroilla linnanjuhlissa. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että linna on muuten aika paljon suurempi kuin miltä tanssiaissalin ja ravintolan perusteella vaikuttaa. Samalla sai myös hyvän treenin. Olavinlinnassa on nimittäin jyrkkiä ja korkeita portaita. Paljon.

Kaiken kaikkiaan ilta oli loistava (kirjaimellisesti, hehe) ja totean ykskantaan, että kannatti lähteä. Ehkä uskaltaudun pakohuoneisiin myös jatkossa. Tosin ilman hämähäkkejä, kiitos.
 

PS. Seuraavan kännykän vaatimuslistalla voisi olla parempi kamera :D